Mitä tapahtuikaan, kun pentu muutti perheeseen?

Gin on asustellut  meillä jo yli kuukauden. Rutiinit ovat siis asettuneet aloilleen: Aamulla on ensimmäiseksi lähdettävä ulkoilemaan koirien kanssa. Sitten on vuorossa aamupala koko konkkaronkalle, koirien hepuloinnit, päiväunet, päivälenkki ja viimeiseksi pojat jäävät kahdestaan kotiin. Yöllä tulen takaisin ja ensimmäiseksi vien Ginin pissalle. Sen jälkeen syön itse iltapalan, katson hetken Netflixiä ja sitten lähdetään iltalenkille. Toisinaan ennen lenkkiä saatan treenauttaa koirilla temppuja. Viimeiseksi ennen nukkumaan käymistä pojat syövät ja riehuvat vielä hetken.

Olipas kiinnostavaa, taisitte kaikki nukahtaa. Mutta tuollaisia suurin osa päivistämme on.

Voin itse sanoa, että suurimmin arjessamme on muuttunut Ilo. Pentu ei enää vie kauheasti ylimääräistä aikaa, tai sitten voi olla, että olen tottunut jo siihen. Ilo sen sijaan on muuttanut tapojaan, rutiineitaan ja käyttäytymistään.

Ilo on aina ollut luonteeltaan alistuvainen, mikä selittänee myös sen kieltteyttä. Nyt se on kuitenkin selkeästi joutunut ottamaan jonkinlaista johtajan roolia. Loppujen lopuksi se määrää, vaikka onkin monessa mielessä todella pehmo.

Ehkä suurin muutos Ilon luonteessa on tapahtunut siinä, että se on ruvennut jossain määrin murisemaan uroksille niitä tavatessaan. Ensimmäisellä kerralla kyse oli selkeästi siitä, että se halusi ojentaa toista urosta, joka kohteli Giniä Ilon mielestä liian rajusti. Sen jälkeen Ilo on ruvennut vahtimaan yhä enemmän ja murahti jopa koirapuiston portin takaa sinne pyrkivälle urokselle ja koira omistajineen jätti puistoilun välistä. Muutaman kerran Ilo on ärähtänyt myös lenkillä hihnassa. Koska kyseinen ongelma on aiemmin ollut meille täysin vieras, on siihen puututtava kovalla kädellä. Kuitenkin kyse on melkein kolmevuotiaasta uroksesta, joten kyseessä on varmemmin tapa kuin perimä. Uskon sen liittyvän myös Ilon muuttuneeseen rooliin. Kuulin myös Ginin lauhkean isän ryhtyneen käyttäytymään Ilon tavoin, kun Ginin veli Heikki muutti sen kaveriksi.

Käytös on Ilolle siinä milessä hyvinkin omituista, että se on monien urosten kohdalla ollut se koira, jonka rauhoittavien signaalien ansiosta yhteistyö on sujunut.

Eilen murinaörinä meni sitten niin pitkälle, että Ilo sai vasempaan silmäänsä verenpurkauman. Koko valkuainen oli tulipunainen ja kaamean näköinen. Soitto eläinlääkärille kuitenkin paljasti, että ulkonäkö voi pettää. Jo puolentoista päivän silmätippakuurin jälkeen silmä alkaa olla paranemaan päin. Onneksi.

Ilo ei edelleenkään pidä kauheasti Ginin lähestymisyrityksistä, mutta ehdin napata pojista lampaantaljalla kuvan ennen kuin toinen joutui poistumaan.

Mutta mitä siis tapahtui? Tapasimme lenkillä länsigötanmaanpystykorvan, jonka omistaja päästi hyväluonteisen ja kiltin uroksensa vapaaksi. Molemmat olivat haistelleet toisiaan ja Ilo lopettanut alkuun pitämänsä urinan. Iloa ei kuitenkaan voi kaupunkialueella pitää vapaana kuin agilitykentällä (Oma mokani, koska en tarpeeksi keskittynyt sen palkitsemiseen pennusta lähtien. Toki palkitsin sen lähes aina "tänne"-käskyn jälkeen, mutta liian monta kertaa palkka unohtui. Ilo ei lähde kauas, mutta ottaa silti etäisyyttä niin paljon, etten mielelläni päästä sitä vapaaksi lähellä autoteitä. Ginin kohdalla palkkioita sen sijaan on varsinkin ulkona jaettu. Nyt alkaa näkyä ensimmäiset merkit siitä, ettei Gin kiinnostavien juttujen tullessa vastaan aivan joka käskystä tule luokse.). Ginin päästin leikkimään koiran kanssa hankeen, ja Ilo jäi vierelleni hihnaan. Molemmat urokset haistelivat toisiaan useaan otteeseen ja vaihtoivat kuulumisia merkkaillen. Lopulta ne saivat pienen kränän aikaan, joka varmasti kuulosti pahemmalta kuin oli. Tuossa tuoksinassa Ilon toiseen silmään tuli kuitenkin verenpurkaus. Jäimme tapahtumien jälkeen paikalle ja palkkasin Iloa hyvästä käytöksestä. Juuri noiden kokemusten ja tilanteiden seurauksena parasta on jäädä paikalle, eikä ruokkia ongelmaa ainakaan yhtään enempää lähtemällä pois.

Sitten niihin muihin muutoksiin. Ilo on vaihtanut lepäilypaikkojaan: se hakeutuu yhä useammin keittiön nurkkaan työpöydän ja kaapin väliin olohuoneessa tai keittiönpöydän alle. Vanhoilta lepopaikoilta sitä enää harvoin tapaa.


Ennen Ilo ei ole ollut mustasukkainen ruoastaan, herkuistaan, vaan jakanut ne koirakavereidensa kanssa mielellään. Nyttemmin se komentaa Giniä ja on tarkka omaisuudestaan. Eihän Ilo toki aiemmin ole ollut vastaavassa tilanteessa, mutta siinäkin ärhäkkä muutos.

Vaikka teksti käsittelee Iloa, niin pistänpä kuvan Ginistä. Gin tykkää poseerata kameralle paljon enemmän kuin meidän Ilo.

Seuraava huomioni liittyy sitten makuuhuoneeseen. Meillähän eivät koirat nuku sohvilla tai sängyillä – paitsi kylässä, jossa se usein on sallittua. Ilo on toisinaan uhmannut sääntöä, mutta selvästi tehnyt sen salassa. Yleensä emme ole kotona sen tehdessä tätä kolttosta. Nykyisin se on kuitenkin niin röyhkeä, että on saattanut hypätä nukkuessani jalkopäähäni. Omalla tavallaan ihanaa läheisyyttä, jota se ei ehkä osin ole edes halunnut antaa ja toiseksi olen sen itse kieltänyt. Gin harjoittelee nukkumaan yksin öitä, joten Ilo on saanut nukkua viime aikoina paljon meidän makuuhuoneessamme. Aiemminhan se ei juuri koskaan nukkunut, koska se on opetettu nukkumaan yksin.

On vielä jokin huomio, mutten kuitenkaan muista sitä juuri nyt. Ehkä palaan siihen toistamiseen.