Agilityy!

Tän vuoden teemana on ollut nyt se, että panostetaan Ilon kanssa kunnolla agilityyn. Helmikuussa napsahti jo kaksi vuotta siitä, kun alkeiskurssi alkoi. Näihin pariin vuoteen on tosiaan mahtunut paljon, mutta viime elokuun jälkeen harjoittelu on sujunut ilman suuria vastoinkäymisiä. Ihanaa, että ollaan saatu harjoitella mukavalla asenteella, mutta kyllä töitä vielä on paljon tehtävissä.

Ilo ja Peppi tutustuivat puolisentoista vuotta sitten, kun vaihdoimme harjoitusryhmää. Koirilla on ollut siitä lähtien paljon yhteistä. Minä ja Pepin omistaja, Katri taas olemme käyneet muutaman kerran yhdessä harjoittelemassa koirien kanssa.

Moni varmaan katsoo meitä kieroon, kun harjoittelua on nyt tehty jo se pari vuotta eikä kisauraa ole vielä alotettu. Totuus on kuitenkin se, että meillä on ollut pitkiä harjoitustaukoja enkä ole ollut ehkä tarpeeksi motivoitunut harjoittelemaan yksin. Niin ja toisaalta olen kokenut, ettei oma osaaminenkaan aina ole riittänyt rakentamaan ratoja ja tekemään tarpeeksi vaikeita kuvioita. Tietysti se on omasta asenteesta ja halusta harjoitella, mutta mä oon aina tykännyt oppia muilta käytännössä. Oon myös matkan varrella pelännyt, että tekisin asioita pahasti pieleen. Kokemuksen kasvamisen myötä harjoituksia on ollut helpompi tehdä ja voin kyllä todellakin sanoa, että viimeisen vuoden aikana oon itsekin päässyt eteenpäin. Touhuni on vieläkin haparoivaa, koska omaa ohjaamista ovat verottaneet Ilon ongelmat. 

Koko vuosi on mennyt todella vuoristoratafiiliksillä agilityssa, mutta tää viikko on ollut todella palkitseva. Meillä mennään monesti pohjalta ihan harjalle, ja niin on nytkin. Viime viikko oli tosi ahdistava. Olin ahdistunut omasta heikohkosta tekemisestäni sekä turhautunut Ilon liioittelun puolelle menneestä kontaktihakuisuudesta. Tuntui jo siltä, ettei näistä harjoituksista ole ollut mitään hyötyä. Etten mä koskaan opi.

Tällä viikolla ollut sitten ihan erilainen fiilis. Maanantain tekniikkaharjoitus sujui mainiosti, oman ryhmän treenit sujui pienen alkunikottelun jälkeen todella mainiosti ja eilen omissa treeneissä Ilo meni todella ihanalla asenteella ja keskittyi aivan loistavasti. Täytyy tosin sanoa, että suurin kiitos tän viikon onnistumisista menee Ilolle, jolla on ollut hyvä treeniviikko. Esimerkiksi maanantaina tekniikkatreenissä hiottu niisto näkyi tiistain treeneissä ja eilen taas tiistaina harjoitellut asiat sujuivat mainiosti. Ja ne kepitkin alkaa mennä upeesti rytmiin. Lähellä ollaan sitä, kun nekin on hanskassa. Ja keinukin menee aikas hienosti.

Ensi viikolla jatketaan samalla sykkeellä. Tällä hetkellä treenit on merkattu maanantaista torstaihin.

Sitten tähän meidän perheen pyörremyrskyyn, Giniin. Sisäsiisteys on viimein alkanut sujua. Kasvattaja, Sinin, kanssa päätettiin, että koirien sängyt otetaan pois, sillä Gin oli keksinyt, että jos tulee hätä omaan tai Ilon petiin voi käydä pissaamassa (ja shiba muka pitää petinsä puhtaana...). Viisashan se sinäänsä oli, sillä siitä ei varsinaisesti jää jälkiä. Ilman, että kosken petiin en tietäisi sen pissaneen. Seuraavan siivouksen yhteydessä palautan matot lattialle, koska lattialle ei ole tullut enää useampaan viikkoon. Sängytkin varmasti palaavat jo viimeistään ensi viikolla. On noiden sänkyjen karanteenista ollut oma hyötynsäkin: Ilo on päästänyt Ginin lähemmäs itseään. Sitä läheisyyttä on ihana katsoa.

Shibat ovat siistejä ja sisäsiistejä. Gin ei ole ollut. Koirapuistossa se nimittäin tykkää mennä riehuman mutaan ja välillä piehtaroi myös likaisessa maassa. Gin on myös muuten osoittanut olevansa hyvin, hyvin epätyypillinen shiba. Siinä ei nimittäin toistaiseksi ole juurikaan kissamaisia piirteitä. Agilityhallilla se näkyy Kamikazen asenteesta riehua ja rellesttää esteitä kunnioittamatta. Eilen tyyppi putosi varovista yrityksistä huolimatta kolme kertaa puomilta eikä koiruus tuntunut edes tajuavan, mitä oli tapahtunut.

Turkuun on saapunut jo täysi kevät ja aurinko on paistanut melkein koko viikon kirkkaalta taivaalta. Palataan kuitenkin vielä hetkeksi talvisiin tunnelmiin. Kuvat ovat tammikuun lopulta. Kuvissa esiintyy myös serkkuni ranskanbuldoggi, Helmi.

Niin ja eilen postissa kolahti kirje, joka toi mukanaan nämä. Viikon päästä ollaan jo Sinin, Aatan, Helmin ja Ilon kanssa matkalla. Hui!