Kisakuulumisia

Niinhän tässä on käynyt, kuten aavistelin. Koko helmikuu on mennyt niin äkkiä ohi, että bloggailu on jäänyt vähemmälle. Nytkin annan kuvien puhua enemmän puolestaan, kun kerrankin on mitä jakaa.

Gin tuijotti hienosti nyrkkiä.

Voittajan on helppo keskittyä.

Juokseminen tuotti hieman haasteita, kun Gin olisi halunnut mennä lujempaa.

Se oli taas nyrkki.

Nyt on nami tulossa.

Kisakuulumisia siis sen verran, että olimme eilen porukalla Salossa match showssa. Vaikka paikka ei tehnyt minuun vaikutusta, oli silti pitkästä aikaa mukava käydä kehässä. Ginkin pääsi ensimmäistä kertaa kehään. Olemme harjoitelleet toistaiseksi todella vähäsen. Ginillä on ollut vain muutaman kerran näyttelyhihna kaulassa, mutta päätimme lähteä kokeilemaan ilman sen kummempia tavoitteita. Pikkuinen hurmasi tuomarin ja kaikista pelleilyistä huolimatta Gin esiintyi niin hienosti, että se oli pienten sinisten pentujen ykkönen, vain 18-viikkoisena.

Harjoiteltavaa jäi kevään mätsäreihin, sillä selvästi nätisti kävely hihnassa oli siitä välillä turhan rankkaa. Seisomisesta kuitenkin todella hyvät pisteet sille, vaikka jalkojen hallinta nopeasta kasvuvauhdista johtuen on ehkä hieman hankalaa.

Ilo sen sijaan esiintyi tavoilleen uskollisesti. Esiintyminen riitti tällä kertaa pienten punaisten pentujen neljänteen sijaan. Pari edellistä kertaa pöydällä ovat olleet hieman vaikeita, mutta nyt sekin oli paremmalla mallilla.

Ilo ja Capo osallistuivat Lauran kanssa parikilpailuun. Pojat esittivät parastaan.

Takana on todellinen kisaviikonloppu, sillä olimme perjantaina kilpailemaan-kurssin velvoittamana Tsaun epiksissä. Ratoina startti ja mölli. Startti meni meiltä molemmilta suhteellisen hyvin, Ilolta toki paremmin. Muutama kymmenys oltaisiin voitu viilata ajasta pois, jos ohjaukseni olisi ollut hieman parempi. Mölli-rata taas alkoi lupaavasti. Ilon hieman hukassa ollut vauhti oli jo lähes huipussaan, kunnes sain itse täydellisen black outin, joka sekoitti sekä Ilon että mun radan. Koska rata oli unohtunut, piti seurata numeroita. Homma sujui siihen asti, kunnes kadotin 15:llä esteellä numeron. Sen jälkeen olin aivan hukassa ja puna levisi kasvoille. Lopulta erinäisen sekoilun jälkeen huomasin numeron ja vedettiin vauhdilla rata maaliin. Ilolta tuli kyllä sekoilusta palautetta. Eipä ole tuollaista tapahtunut koskaan ikinä, mutta kaikesta oppii. Plussaa kuitenkin mielestäni oli se, että ohjaamiseeni on tullut varmuutta ja voin nykyisin tutustua ratoihin ilman, että vilkuilen muiden reittivalintoja. Hienoa huomata, että radanlukutaito kehittyy hitaasti, mutta ilmeisesti varmasti.

Palailen myöhemmin muihin aiheisiin, niitä on tässä menneen kuukauden aikana kertynyt.

Corgi voitti Ilon pienten punaisten aikuisten kehässä.

Kerran ehdin itsekin katsoa kameraan.

Tää juoksu ei nyt ihan mee oppikirjan mukaan.

Tän homman Ilo osaa.

Pojat ja Helmi keskittyi joulusta yli jääneeseen kalkkunaan, jonka olin sulattanut namiksi mätsäriin.