Kesän kuulumisia

Gin poseerasi hienosti Salon kaikkien rotujen -näyttelyssä. Kuva: Markku Poskiparta

Kesä on muka hurahtanut ohi niin nopeasti, että päivittäminen on hieman jäänyt. Todellisuudessa kesä on mennyt aikamoisessa sumussa, mutta nyt havahduin taas kertomaan tämän trion kuulumisia.

Kesäkuussa Gin kävi pokkaamassa Salossa toisen ROP-pentu-tittelinsä. Vastassa ei ollut muita koiria ja pieni Ginki järjesti minulle ja kehän laidalla olleille huvittavan hetken, kun poika nosti jalkaa mun polvea vasten. Naapurikehässä belgianpaimenkoirat tappelivat, niin Giniä alkoi jännittää. Pissaaminen on Ginille osoittautunut tavaksi reagoida poikkeaviin tilanteisiin, niin tuossakin tapauksessa.

Tuomarina Salossa oli Noreen Clarke, joka arvioi Giniä seuraavasti: "Lovely head. Correct earset. Nice eye. Good pigmentation. Correct mouth (?). Good rear of neck. Nice front. Good topline. Good tailcarriage. Well let down chest. Nicely angulation. Good Very well bodied."

Näin samalta ja eriltä pojat nykyisin näyttävät.

Seuraavaksi  vuorossa on Kotkan KV-näyttely kolmen viikon kuluttua, jossa mun pieni poitsuni on jo junior-luokassa. Ilonkin ilmoitin huvin vuoksi kisaamaan Giniä vastaan. Luulen, että jatkossa Gin osallistuu näyttelyihin ilman enon tukea, sillä muuten harrastusrahat loppuvat. Ei ole näyttelyissä ravaaminen mitään halpaa puuhaa. Suunnitelmissani on mennä Ginin kanssa marraskuussa Jyväskylään ja mahdollisesti jopa kahtena päivänä messariin joulukuussa. Asia riippuu siitä, miten Kotkassa menee ja kuinka nopeasti turkki vaihtuu.

Ginin pentuvillat lähtevät.

Ginillä on menossa ensimmäinen karvanlähtö. Voi sitä karvan määrää, mutta siihenhän on Ilonkin kanssa totuttu.

Kuvasta voisi päätellä, että Ilo söisi mansikoita. No, tuota. Ei syö. Gin sen sijaan vetelee niitä ihan innolla.

Kesäkuun puolivälissä Gin kävi myös testaamassa taitojaan ensimmäisessä mölli-rallyssa. Tuloksena neljäs tila ja 97 pistettä. Todellisuudessa Gin oli paljon huonompi kuin pisteet antavat ymmärtää, mutta saimme kokemusta ja tuntumaa todelliseen kisatilanteeseen. Seuraavalla viikolla Ginin rally-toko jäi kesätauolle, emmekä sen jälkeen ole juuri harjoitelleet kuin yksittäisiä liikkeitä silloin tällöin.

Ilokin pääsi viimeisellä rally-tunnilla tekemään rataa lähes vuoden tauon jälkeen. Ginin tulo on herättänyt sen viettejä muissakin harrastuksissa kuin agilityssä. Sitä iloista menoa on ilo katsella, koska tiedän Ilon olevan sellaisilla hetkillä todella onnellinen. Aloin jopa harkita, että alkaisin Ilon kanssa kisata rallyssa. Niin valmis pakkaus se tuntui pitkällä radalla olevan. Agility on mennyt samanlaisella innolla ja tohinalla, niillä kerroilla kun olemme töiltäni harjoituksiin päässeet.

Kävimme pari viikkoa sitten Ginin ja Ilon kaverin Yumin luona Hyvinkäällä. Molemmat pojat rakastvat pientä kettutyttöä.

Kesän alussa sain jopa ensimmäisen vamman agilityssä, kun satutin jalkani. Olimme olleet Miian ja Rollen kanssa lenkillä ja sen päätteeksi hurautimme Lietoon treenaamaan. Ensimmäisillä juoksuaskelilla reiden yläosa kipeytyi niin pahasti, etten pystynyt juoksemaan enkä harjoittelemaan rataa. Tyydyimme esteharjoitukseen. Viime viikonloppuna alkoi Anette Lindellin hyppytekniikkakurssi. Lindell viehtyi Ilon asenteeseen ja luonteeseen. Oli mukava saada hyvää palautetta ja Ilon asenne agilitykentällä saa kenet tahansa hyvälle tuulelle.

Lisäksi Ilo menee vielä Taija Salokanteleen agilitykurssille elo-syyskuussa. Voin paljastaa, että olen jo katsellut sopivia ykkösen kisoja. Tekemistä varmasti riittää nollarataan, mutta kokemustahan sieltä näin aluksi lähdetään hakemaan.

Lämmintä kesän jatkoa kaikille!

Hammaspuoli seikkailee

Pelkoni toteutuivat ja Ilon oikea poskihammas poistettiin Raision Vettorissa tiistaina. Hammas oli haljennut juureen asti, joten lääkäri ei nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin poistaa Ilon poskihampaan

Raukka oli aivan tokkurassa, kun hain sen kotiin leikkauksesta.

Nyt mieli on jo parempi.

kirurgisesti. Leikkauksessa selvisi, että hammas oli saanut kolhun jo jonkun aikaa sitten, sillä se oli jo kuoliossa ja sen ympärillä oli tulehdus. Onni siis onnettomuudessa, että satuin huomaamaan hampaan lohkeamisen. Ennen tiistaita Ilo nimittäin ei reagoinut juurikaan, vaikka koko hammas oli palasina. Välillä epäilin, että olin ylireagoinut sunnuntaina. Niin ei loppujen lopuksi ollut.

Se, mitä hampaalle on aiemmin tapahtunut jäi tosiaan epäselväksi, koska lääkäri ei kyennyt arvioimaan, kuinka pitkä aika hampaan saamasta osumasta olisi. Vaihtoehtoja on monia: agilitykentällä, ehkä joskus pudonnut autossa penkiltä tai muutama kesä sitten putosi alas parvelta. Tai onhan se voinut mennä Ilon ja Ginin rajuissa leikeissä. Sitä emme kuitenkaan saa koskaan tietää.

Leikkauksen jälkeen Ilo oli valtavan tokkurainen ja sekava koko illan. Ginin oli vaikea ymmärtää, miksi eno vain nukkui eikä antanut minkäänlaista huomiota sisarenpojalleen. Lopulta Gin vaikutti jo kovin huolestuneelta.

Tassussa on kuitenkin vielä kutittava karvaton kohta.

Leikkaushaavan paraneminen on sujunut hyvin, eikä suusta ole tullut verta tai verensekaista nestettä. Ilo söi hyvällä ruokahalulla jo ensimmäisenä iltana ja miksi ei söisi, kun saa syödä säilykeruokaa, eikä tarvitse popsia kuivaa nappulaa.

Toipuminen on muutenkin edennyt sen verran hyvällä tahdilla, että kävimme Ilon kanssa jo hieman treenailemassa agilityä hallilla torstaina.

Seuraavassa Ginin taidonnäyte kepeillä, vaikka ensin halusikin mieluummin kiertää keppejä kuin mennä ne. Muutamia verkkoja on jo otettu pois, siispä voisin sannoa Ginin menevän suhteellisen mallikkaasti kepit. Ainakin rytmi on kohdallaan. 

Parasta on katsoa pienen hirmun iloisuutta ja nopeutta radalla, vaikka keskittyminen ei olekaan aivan parhaassa mahdollisessa mallissa. Rally-toko sen sijaan sujuu Gintsulta niin mallikkaasti, että ilmoitin sen jo ensimmäisiin möllikisoihin. Tavoitteena on päästä rata läpi ehjinä ja harjoitella jännää uutta tilannetta.

Gin ei riehumiselta ehtinyt kameraan katsoa.

Ilo lekotteli auringossa mun vieressä.

Kesä tuntuu viimeinkin alkaneen Suomessa ja olemme lekotelleet auringossa Ilon ja Ginin kanssa koko päivän. Seuraavaksi järvelle katsomaan, mitä Gin tykkää vedestä. Uimakoulu siis pienelle.

Gin juoksee kutsusta heti luokse.

Vakavalla naamalla.

Ilo kävi aamulla pienellä omalla juoksulla, joten velvoitin Ginin huolehtimaan enonsa hihnasta. Vitsi.

Kauhua ja katastrofeja

Taas on useampi viikko vierähtänyt, kun aikaa ei muka meinaa löytyä kirjoitteluun. Eikä oikein mihinkään muuhunkaan. Olen jatkuvasti hirmuisen väsynyt ja se saattaa johtua siitä, ettei juurikaan ole ollut aamuja, kun herätyskello ei olisi soinut. Tai sitten se, etten ole muka ehtinyt käydä salilla tarpeeksi tai sitten olen syönyt aivan liian epäsäännöllisesti ja epäterveellisesti. Toisaalta myös työasiat ahdistavat.

Gin on oppinut vahtaamaan Iloa, kun se syö luuta. Ei vain röyhkeästi aina yritä saada herkkua itselleen.

Kaikesta väsymyksestä huolimatta olemme ehtineet touhuta koirien kanssa paljon: Ilon kanssa olemme käyneet treenaamassa agilitya ja yhdessä koiranäyttelyssä. Gintsun kanssa taas aloitimme koirakoulun. Lisäksi olemme tehneet myös luoksetuloharjoituksia kaupungin sallimissa oloissa joka päivä.

Mennään siis järjestyksessä. Gin aloitti koirakoulun parisen viikkoa sitten. Ryhmä kokoontuu maanantaiaamuisin ja siinä on vain kolme muuta koiraa. Ginin kontakti ja käskyjen oppimisnopeus on yllättänyt minut aivan täysin. Tiesin kyllä, että pennulla on valtava kyky ymmärtää sanoja, mutta että näinkin nopeasti ja niin paljon. Rally-tokosta puhuimme ohjaajan kanssa ja maaliskuussa Gin rupeaa treenaamaan. Katsotaan josko loppuvuodesta jo kisakentille. Olemme pystyneet jo lenkilläkin tekemään esimerkiksi "lähellä"-harjoitusta ilman hihnaa. Vaikka aikanaan treenasin Ilon kanssa muka paljon. Nyt kyllä tuntuu, että olisi pitänyt treenata Ilon kanssa pentuna vieläkin enemmän esimerkiksi juuri lähelläoloa ja luoksetuloa. Tiedostan kyllä, että joka viikko Giniä kiinnostaa entistä vähemmän mun ajatukset ulkona. Mutta selkeästi paremmin se tottelee tuota tänne-käskyä kuin Ilo samanikäisenä. Ilon kohdalla jännitin valtavasti koiran vapaana pitämistä kaupunkialueella. Varmaankin kolme vuotta sitten vaikutti myös se, että Turku oli silloin vielä niin vieras paikka, enkä osannut viedä Iloa paikkoihin, joissa luoksetuloa olisi voinut harjoitella turvallisesti.

Gin painoi punnituksessa aiemmin viikolla jo 6,1 kiloa. Se on pitänyt siis ihan mukavaa kasvuvauhtia.

Iloa siis voi pitää vapaana, se ei mene kauas, mutta tekee päätökset itse eikä mun käskyistä – ainakaan ensimmäisinä minuutteina. Ei se yleensä lähde kovinkaan kauas, mutta en silti ikinä päästä sitä kaupungissa vapaaksi. Meillähän on voinut pitää kesäisin ulko-oven auki, koska Ilo ei yritä siitä ulos ilman lupia. Lisäksi agilityssä voidaan reenailla aidattomalla kentällä autotien varrella eli varsinaisesti vapaus ei sitä kiehdo, mutta en halua silti sen juoksentelevan pää kolmantena jalkana pitkin Turkua, jos se sille päälle sattuisi.

Olen nyt pohtinut, että voisikohan Ilon luoksetuloa vahvistaa vielä näin kolmevuotiaana, osaako joku sanoa? Varsinkin ensimmäiset minuutit ovat metsissä aika kaoottisia.

Nyt väsyneellä sankarilla on sitten KISAKIRJA! Kääk! Mut aika paljon Ilo on ehtinyt viikossa saavuttamaan.

Viime lauantaina olimme ensimmäistä kertaa kehässä syyskuun jälkeen. Tavoitteena Turun KV-näyttelystä oli Ilon ensimmäinen CACIB. Jotenkin hassua, että ennen Ilon kohdalla piti tavoitella ERI:ä, ja SA oli jo itsessään voitto. En tietenkään vieläkään mene kehään ajatuksella, että aina tulisi hyviä sijoituksia. Ilo on kuitenkin kehittynyt niin hienosti, että se alkaa olla pian valmis pakkaus omine puutteineen. Ajattelin, että jos viime keväänä alkanut linja jatkuu Ilolla on hyvät saumat CACIBiin. Ja niinhän siinä sitten kävi, sillä Ilo oli PU3 ja saavutti onnenkantamoisen kautta tavoitteemme. Uskon, että kilpailu Ilon kohdalla olisi voinut mennä paremminkin, sillä epäonnemme Turussa jatkui jälleen. Eräs puolituttu shibanomistaja oli saapunut junnunarttunsa kanssa näyttelyyn. Hän ei kuitenkaan maininnut, että koiralla oli juoksut. Pienen hetken narttua haisteltuaan Ilo meni aivan poistolaltaan. Siihen ei saanut enää mitään kontakita. Se vapisi, vikisi, ulisi ja muuttui poissaolevaksi. Siirryin kehän toiseen reunaan, mutta mikään ei auttanut. Ilo oli aivan sekaisin. Kehässä sitä ei kiinnostanut mikään, nakkeja se söi luultavasti vain tavan vuoksi. Minuun tai tuomariin se ei ottanut kontaktia. Seisominen ja juokseminen olivat aika kaoottisia ja korvat olivat päässä miten sattuivat. Ilo ei siis antanut itsestään kehässä yhtään mitään. Tuomari selkeästi antoi Ilolle paljon anteeksi. Siksi jäi harmittamaan, mihin bläkkärin taidot olisivatkaan riittäneet, jos tuomari olisi nähnyt tyypillisen näyttely-Ilon.

Sitten vielä yksi asia, vaikkei tosiaan vähäisin.

Tänään se sitten alkoi, Tsaun Kilpailemaan-kurssi. Ensimmäisellä kerralla emme vielä päässeet kentälle, vaan keskityimme kisaamiseen liittyviin käytäntöihin, kuten sääntöihin. Luento sai aikaan kamalan pakokauhun. Ei meistä ole mihinkään, ei Ilo mene kaikkia esteitä kuitenkaan, ei tule mitään. Yhyy.

Ensi viikolla Kilpailemaan-kurssilla lähdetään kisanomaisesti tekemään kolmosluokan ratoja. Viime viikot ovat olleet tahmeita treeneissä. Oma keskittyminen on ollut heikkoa ja lisäksi Ilo on kieltänyt esteitä enemmän kuin koskaan. Tänään ennen kurssin alkua tekemäni harjoitukset menivät aluksi mielettömän hyvin. Ilo meni hurjalla tohinalla keinua ja puomia, kunnes sitten shibaherra keskittyi kerrankin minuun niin vahvasti, että se putosi keinulta. Keinu ei sujunut enää yhtä hyvin ja puomi oli Ilosta sen jälkeen aivan kauhistuttava. Jatkoimme kuitenkin keinu- ja puomiharjoituksia. Lopputulos oli ihan okei, mutta kyllä harmitti. Toivotaan, että ensi viikolla saan keinun ja puomin takaisin entiselle tasolleen. Viimeistään perjantaina Ilon pitäisi sitten pystyä tekemään jotain kisaratoja. KÄÄK!