Mitä sillä koiran vakuutuksella muka tekee?

Niin, tätä keskustelua on käyty monilla seuraamillani koira-aiheisilla keskustelupalstoilla tämänkin kevään aikana. Totta on, ettei ehkä ihan jokaisen ranskanbulldoggin omistajan kannata satsata vuosittain 700 euroa pelkästään vakuutusmaksuihin – oikeasti jotkut vakuutusyhtiöt vaativat tällaisia summa – mutta perusterveiden rotujen, kuten shiban, kohdalla suosittelen vakuutusta ihan jokaiselle.

Meillä molempien koirien vakuutukset ovat LähiTapiolassa, vaikka kaikki muut vakuutukseni ovatkin OP Pohjolassa. LähiTapiolan suoraveloituspalvelu on kätevä eikä silloin tarvitse täyttää aikaansa vahinkoilmoituksien täyttämiseen.

Vaikka olen ollut koirien vakuuttamisesta samaa mieltä niin kauan kuin minulla on ollut aikuisiällä koira, tällä viikolla Ilon hammasleikkauksen yhteydessä asiasta tuli entistä konkreettisempi.

Vakuutus korvasi Ilon lääkärikäynnistä useamman satasen ja lopulta minulle jäi maksettavaksi noin kolmannes kaikista kuluista. Kyllä mieltä lämmitti, kun ei tarvinnut maksaa kuin hieman yli 200 euroa, kun laskun loppusummasta katosi yli 400 euroa vakuutuksen ansiosta. Lisäksi seuraava hammashoitajakäynti tulee olemaan ilmainen, koska sekin veloitettiin jo ennakkoon vakuutusyhtiöltä.

Kotiin ajellessani laskin, että vain tämän yhden lääkärikäynnin hinta kattoi vakuutusmaksut yli kahdelta vuodelta.

Perusterveen rodun valitseminen ei kuitenkaan takaa, etteikö yllättäviä menoja syntyisi. Ilon kohdalla on käyty selkäkuvauksissa fysioterapeutin pyynnöstä, viime keväänä nielutulehduksen vuoksi ja nyt tämän hampaanpoiston vuoksi. Vakuutus on maksanut itsensä siis jo rahallisesti takaisin. Mutta mitä tärkeintä, se takaa sen, että minun on mahdollista tarjota hintoja kyselemättä koirilleni parasta mahdollista terveydenhoitoa ja lääkityksen sekä minulle turvaa siitä, etteivät toimenpiteet vie minua konkurssiin. Olisi saattanut jäädä kesän alennusmyyntishoppailut, muutama näyttelyreissu ja ehkä jokin lomareissu tekemättä, jos olisin joutunut vinguttamaan Visaa maksaakseni Ilon leikkauksen.

Toisaalta, entä jos koira sairastuisi pysyvästi tai tarvitsisi pitkäaikaista hoitoa lääkärissä samaan vaivaan? Niin vain vakuutus auttaisi meitä siinäkin vuosittaisien rajojen puitteissa.

Hammaspuoli seikkailee

Pelkoni toteutuivat ja Ilon oikea poskihammas poistettiin Raision Vettorissa tiistaina. Hammas oli haljennut juureen asti, joten lääkäri ei nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin poistaa Ilon poskihampaan

Raukka oli aivan tokkurassa, kun hain sen kotiin leikkauksesta.

Nyt mieli on jo parempi.

kirurgisesti. Leikkauksessa selvisi, että hammas oli saanut kolhun jo jonkun aikaa sitten, sillä se oli jo kuoliossa ja sen ympärillä oli tulehdus. Onni siis onnettomuudessa, että satuin huomaamaan hampaan lohkeamisen. Ennen tiistaita Ilo nimittäin ei reagoinut juurikaan, vaikka koko hammas oli palasina. Välillä epäilin, että olin ylireagoinut sunnuntaina. Niin ei loppujen lopuksi ollut.

Se, mitä hampaalle on aiemmin tapahtunut jäi tosiaan epäselväksi, koska lääkäri ei kyennyt arvioimaan, kuinka pitkä aika hampaan saamasta osumasta olisi. Vaihtoehtoja on monia: agilitykentällä, ehkä joskus pudonnut autossa penkiltä tai muutama kesä sitten putosi alas parvelta. Tai onhan se voinut mennä Ilon ja Ginin rajuissa leikeissä. Sitä emme kuitenkaan saa koskaan tietää.

Leikkauksen jälkeen Ilo oli valtavan tokkurainen ja sekava koko illan. Ginin oli vaikea ymmärtää, miksi eno vain nukkui eikä antanut minkäänlaista huomiota sisarenpojalleen. Lopulta Gin vaikutti jo kovin huolestuneelta.

Tassussa on kuitenkin vielä kutittava karvaton kohta.

Leikkaushaavan paraneminen on sujunut hyvin, eikä suusta ole tullut verta tai verensekaista nestettä. Ilo söi hyvällä ruokahalulla jo ensimmäisenä iltana ja miksi ei söisi, kun saa syödä säilykeruokaa, eikä tarvitse popsia kuivaa nappulaa.

Toipuminen on muutenkin edennyt sen verran hyvällä tahdilla, että kävimme Ilon kanssa jo hieman treenailemassa agilityä hallilla torstaina.

Seuraavassa Ginin taidonnäyte kepeillä, vaikka ensin halusikin mieluummin kiertää keppejä kuin mennä ne. Muutamia verkkoja on jo otettu pois, siispä voisin sannoa Ginin menevän suhteellisen mallikkaasti kepit. Ainakin rytmi on kohdallaan. 

Parasta on katsoa pienen hirmun iloisuutta ja nopeutta radalla, vaikka keskittyminen ei olekaan aivan parhaassa mahdollisessa mallissa. Rally-toko sen sijaan sujuu Gintsulta niin mallikkaasti, että ilmoitin sen jo ensimmäisiin möllikisoihin. Tavoitteena on päästä rata läpi ehjinä ja harjoitella jännää uutta tilannetta.

Gin ei riehumiselta ehtinyt kameraan katsoa.

Ilo lekotteli auringossa mun vieressä.

Kesä tuntuu viimeinkin alkaneen Suomessa ja olemme lekotelleet auringossa Ilon ja Ginin kanssa koko päivän. Seuraavaksi järvelle katsomaan, mitä Gin tykkää vedestä. Uimakoulu siis pienelle.

Gin juoksee kutsusta heti luokse.

Vakavalla naamalla.

Ilo kävi aamulla pienellä omalla juoksulla, joten velvoitin Ginin huolehtimaan enonsa hihnasta. Vitsi.

Surkeaakin surkeampi vuosipäivä

Ilo halusi kantaa Ginin lääkkeet kotiin, kun pientä vaivasi ripuli. Mitenköhän Gin piristää enoaan?

Viimeiset päivät ovat olleet aika onnettomia. Useampana on tuntunut, että ehkä olisi ollut parempi olla heräämättä. Niinhän se monesti menee, että vastoinkäymiset kasaantuvat. Niin nytkin.

Hullunkurisin sattuma tänä viikonloppuna oli ehkä Tsaun agilitykilpailut, joihin lähdin keräämään lisää talkoopisteitä oikeastaan sillä ajatuksella, että olisin vahvemmilla syksyn tavoitteellisten ryhmäpaikkahaussa. Lauantaina heräsin harvinaiseen ääneen: Gin raapi makuuhuoneen ovea. Olin hetkessä hereillä ja tajusin, että olin nukkunut yli kaksi tuntia pommiin kisoista. Kello ei ollut herättänyt, enkä edes muistanut kellon soineen.

Siispä ilmoittauduin sunnuntaiksi kisoihin talkoohommiin. Ollessani koirien kanssa aamulenkillä sain puhelin kisapaikalta. Minun olisi kuulemma pitänyt olla siellä jo 25 minuuttia aiemmin. Loppujen lopuksi myöhästyin 45 minuuttia. Huokasin. Ajattelin, että kyllä ne vastoinkäymiset siihen loppuisivat.

Eivätpä loppuneet.

Aamulla olin kaikessa hötäkässä silitellyt Iloa ja muistellut meidän yhteisen elon mahtavinta päivää. Päivää, joka pyyhki kerralla mielestä kaikki haukut, joita oma, suloinen ja maailman paras shibani oli saanut sirosta ulkokuorestaan. Tänään tuli siis vuosi Kemiönsaaren ryhmiksestä, jolloin Ilo oli BIS-2. Ehdin olla kotona vain muutaman minuutin saavuttuani surullisen kuuluisalta talkooreissulta, kun kurjuus alkoi.

Ilo söi luuta ja Gin meni touhottamaan enon tontille. Ilo ojensi poikaa hieman ja menin lopulta siihen opettamaan, miten molemmat voisivat syödä samaa luuta vieläkin sopuisammin. Yhtäkkiä Ilo rääkäisi ja ajattelin, että ehkä pieni pala luuta meni väärään kurkkuun, kunnes koskin sen leukaan. Avasin suun ja huomasin vasemman poskihampaan olevan palasina. Tavallisesta luusta. Eläinkaupasta ostetusta luusta. Mitä ihmettä oli voinut tapahtua ja soitin Ilon kasvattajalle Päiville. Ja sen jälkeen Pet-Vetiin. Ja Tuhatjalkaan. Ja Vettoriin. Ja ajoin helluntain vuoksi keskustan apteekkiin hakemaan särkylääkettä – varmuuden vuoksi, koska Turussahan mikään apteekki ei päivystä ympäri vuorokauden enkä siis olisi työvuoroni jälkeen voinut enää asiaa hoitaa. Lopuksi kiiruhdin vielä ennen työvuoron alkua huoltoasemalle hakemaan Ilolle syötäväksi pehmeämpää ruokaa.

Tarkistin moneen kertaan, että näenhän nyt oikein. Mutta niin se hammas vain on haljennut. Enkä oikein tajua, että miksi. Tiistaina pääsemme Vettoriin hammaslääkärille, joten sen jälkeen olen viisaampi. Onneksi Ilon kasvattaja on niin loistava, että vastaa aina puhelimeen, kun on huolia ja jeesii. Saipa minutkin rauhoittumaan, kun olin todella rauhaton tuon hampaan takia. Kiitos siis Ilon ja minun puolestani Päiville siitä, että hän aina jaksaa vastata kysymyksiin. Ja mikä tärkeintä: hänelle saa todellakin soittaa missä tilanteessa tahansa.

Kolmas kerta toden sanoi Raumalla

"Saako ROP-pentu jonkun pokaalin, ei mulla ole koskaan ollut koiraa, joka ois ollut ROP-pentu."

Niin siinä sitten kävi, että pikku-Gin pokkasi Raumalla palkintopöydän puhtaaksi.

Ginin poseeraaminen on vahvistunut viimeisten viikkojen aikana.

Tuomarina Raumalla toimi kanadalainen Janet Lobb, joka osoittautui valtavan tiukaksi tädiksi. Juoksutti Giniä useita kertoja ympyrää, kolmiota ja edestakaisin. Arvosteli osittain pöydällä ja kopeloi tarkasti kaikki paikat useampaan kertaan. Hyvä harjoitus pienelle, mutta onneksi olimme todellakin valmistautuneet näyttelyä varten ja harjoitelleet pöytää sekä juoksemista. Jopa niin paljon, että kävimme lauantai-iltana pyörähtämässä näyttelypaikalla, jos Gin pääsisi harjoittelemaan pöydälle. Mukavat sedät auttoivat pöydän etsimisessä ja niin Gin pääsi tekemään kenraaliharjoituksen todellisissa olosuhteissa.

ROP-ruusukkeessa oli söpöjä palloja. Sopi pienelle pennulle hyvin.

Eipä muuten ihan jokainen seitsemänkuinen olisi selvittänyt tuollaista tulikoetta. Olin todella ylpeä pikkuisesta ja sen saamasta arvostelusta. Lobbin tiukkuudesta kertoi se, ettei jakanut shiboille ollenkaan ROP- tai VSP-titteleitä aikuisissa, vaikka mukana oli yksi Suomen menestyneimmistä shiboista.

Tässä Lobbin antama lyhyt arvostelu: "7 months. Correct outline. Correct shape of ears. Nice dark eyes. Balanced angulation. Sufficient fill in depth chest. Clear coming and going. Side gait he runs a little down hill."

Tästä on hyvä jatkaa kohti Saloa ja Kotkaa. Jälkimmäisessä Gin on jo sitten junnuikäinen. Kääk.

Vierailimme Katariinan meripuistossa viime viikonloppuna...

...Samassa puistossa järjestetään elokuussa Kotkan koiranäyttely.

Koirat viihtyivät puistossa todella hyvin. Gin maistoi myös kaislaa.

Vietimme Ginin ja Ilon kanssa laatuaikaa Raumalla lauantai-iltapäivästä lähtien Katjan ja Tomun kanssa. Tomu ei täysin sulattanut Giniä, mutta Ilolla ja Tomulla meni yhtä hyvin kuin aina ennenkin.
Viikonloppuun kuului hyvää ruokaa, herkkuja, useita lenkkejä ja paljon shibamaista keskustelua. Kiitos ihanille Katjalle ja Tomulle mukavasta ajasta <3 Kesäksi odotamme teitä sitten vastavierailulle Turkuun.

Ilo odotteli, että Gin oli kuvattu.

Tomu söpöili.

(c) Katja Pesonen

Tomun ja Ginin taival oli kuoppaisempi. Tomu ei tosiaan lämmennyt aivan pikkuveijarille. (c) Katja Pesonen

Tomulla ja Ilolla sujui entiseen malliin. (c) Katja Pesonen

Aurinkoisessa Vanhassa Raumassa korilla oli mukavaa. Erityisen aurinkoinen oli hymypoika Gin. (c) Katja Pesonen

Terassikausi avattu. (c) Katja Pesonen

Tää viimeinen sulatti mun sydämen täysin, koska nää tilanteet ei aina ole ollut täysin itsestäänselvyyksiä. Ilo alkaa hiljalleen lämmetä Ginin läheisyydelle, sillä tämmösiä tilanteita tulee vasteen todella usein. Voi, kun ne rakastaa oikeesti toisiaan.

Mätsärihommia

Ginillä on loistava kontakit, vaikka tietysti kehässä se ei välttämättä ole toivottavaa.

Keväisin ollaan perinteisesti käyty paljon mätsäreissä. Työni tosin on tehnyt sitä aiempaa vaikeampaa, mutta nyt tuli käytyä parissa mätsärissä pitkästä aikaa. Tärkeintä oli saada Ginille treenejä ennen ensi viikolla alkavaa näyttleyuraa. (Hui!) Gin täyttää siis huomenna, maanantaina, seitsemän kuukautta, joten päätin tuossa reilu kuukausi sitten ilmoittaa pikkumihen mittelemään Raumalle pentuluokkaan. Siellä on kuulemma tulossa vastaan toinen urospentu, joten ainakin toinen lähtee kotiin tyhjin käsin. Ginillä on suvussa kuitenkin sellaisia menestyksen geenejä, että toki toivomme jonkun eksyneen myös pienelle hassulle.

Gin seisoo upeasti. Sijoitus pienten punaisten pentujen ykkönen.

Ilo, jonka on välillä vaikea tottua siihen, että huomiota jaetaan myös Ginille, onkin mätsäreissä pistänyt parastaan. Tuloksena kahdesta edellisestä mätsäristä sijoitus BIS-kehässä. Luultavasti Iloa on harmittanut, että mätsäreissä on ollut tarkoitus treenauttaa Giniä, joten sekin on sitten päättänyt olla huippukoira. Ilo on tavoista poiketen saanut ensimmäisellä kierroksella sinisen nauhan, mutta sen jälkeen se onkin esiintynyt aivan superhyvin. Huhtikuun puolivälisssä Ilo oli BIS-4 ja pari viikkoa sitten BIS-2.

Nyt ei jaksa nakki paljon kiinnostaa, mutta onneksi jäbä hoitaa homman itsekin.

Ilo nauttii esiintymisestä valtavasti. (c) Harri Suomi

Tuossa aiemmassa mätsärissä Gin sai pentukehässä punaisen nauhan ja sijoittui neljänneksi punaisissa. Mutta seuraavalla kerralla se voitti kaikki paikalla olleet parisenkymmentä pentua ja oli punaisten ykkönen. Onneksi Laura oli Capon kanssa mukana ja esitti toista koiraa BIS-kehässä. Gin ei jaksanut enää BIS-kehässä keskittyä, joten se putosi ennen palkintojenjakoa. Siitä huolimatta olen viime aikoina saanut kantaa selkä vääränä erilaisia palkintopussukoita kotiin. Hauskaa, tuleepahan ainakin vastinetta rahoille.

Poseerausta, vaikka esittäjä keskittyy muuhun.

...ja tällä kertaa poseeraan, vaikka esittäjän käsi on ties missä korkeuksissa.

PS. Kun nää koirat on nyt niin samankokoiset, niin ne todellakin menevät omistajaltakin sekaisin. Aurinkoista kevättä kaikille!

Gin ei ole aivan yhtä innostunut näyttelytouhusta kuin Ilo. Tai, no sanoisin, ehkä, ettei ole vielä ihan hoksannut kuinka helposti hommasta saa nakkeja. Giniä tuntuu kiinnostavan muutkin asiat kuin poseeraaminen, kuten esimerkiksi kanssakilpailijat ja kehänauhat. Lisäksi pöytä on jännittävä paikka, mutta sitä olemme nyt treenanneet rally-tokotreeneissä useamman kerran, jotta pieni kauhu katoaisi. Poseeraaminen Giniltä, kuten muitakin sukulaisilta, sujuu niin mallikkaasti, että se on saanut kovasti kehuja esiintymisestään: "tämä koira on syntynyt kehään". Lämmittäähän se toki mieltä, vaikka olenkin kovin kriittinen Ginin esiintymisestä, mikä varmaankin liittyy omaan perfektionismiini.

Mut onhan ne upeita poikia kaikessa ja kaikin puolin <3

Merelliset ja keväiset terkut

Olemme Ilon ja Ginin kanssa vanhempieni luona Kotkassa ja lauantain vietimme lapsuuden kesieni maisemissa Kuorsalossa itäisellä Suomenlahdella. Tänään en varsinaisesti viettänyt päivää omalla mökilläni, mutta isovanhempieni kesäpaikan rannassa ja pihoilla Gin ja Ilo pääsivät juoksentelemaan, leikkimään ja riehumaan sydämensä kyllyydestä. Oli myös mukava päästä kuvailemaan poikia, eikä aina vain kuvia myytävistä tavaroista nettikirppiksille, tori.fi:n tai muualle.

Tässä päivän kuulumiset kuvina, antaa kuvien kertoa tarinan.