3 v + 5 kk

Niin se aika vain kuluu. Eilen meillä juhlittiin Ilon kolmivuotisjuhlia ja Gin "Kamikaze" Shiba täytti jo 5 kuukautta.

Kirjoitan paremmalla ajalla postauksen, jossa kerron tuoreimpia kuulumisia, mutta tässä nyt muutama kuva eilisistä synttärihulinoista.

Oli muuten ihana ilmakin, mutta en ottanut kameraa mukaan koirapuistoon, jossa pojat rellestivät sydämiensä kyllyydestä. Koirapuistossa nappasin maanantaina muutaman kuvan, koska oli niin kaunis aurinkoinen ilma.  Matkassa on muutamia muitakin kuvia viimeisten viikkojen varrella. Kevättä taitaa meidän shibojen rinnassa ainakin olla.

Viimeiseksi vielä suuret onnittelut elämäni miehelle, Ilolle <3

Mikä ihana aurinko.

Voitko kakara olla nyt ihmisiksi? Menee hermo.

Omnomnom, luu on hyvää. 

Tää kuva on jo muutaman päivän takaa. Halusin vaan ottaa komeesta veijarista kuvan. Gin yritti varastaa huomion. Matot eivät vieläkään ole lattialla, kun sisäsiisteys ei ole aivan sataprosenttinen meidän nuorella herralla. Parannusta kuitenkin.

Leluja! Jesh.

Oon aika söpö.

Ketä kiinnostaa? 

Kukkuuu!?!

MMM... Kinkkua nam....

Mul on vielä aika isot korvat,

Ilon synttäripotretti. Kuvan laatu oli huono, koska olin pistänyt kamerasta asetukset päälle, että voin ottaa mahdollisimman pieniä kuvia.

Huono koiranomistaja on takaisin

Huono koiranomistaja -syndrooma on vaivannut jo pidemmän aikaa. Lähdin vain muutama päivä Ginin saapumisen jälkeen toteuttamaan pitkäaikaisia haaveitani Kaliforniaan. Minulla oli uskomaton viikko, joka oli omalla tavallaan myös seikkailu. Vaikka tämä oli ainutlaatuinen tilaisuus, joka olisi voinut jäädä toteuttamatta myöhemmin, se pisti silti kovaa.

Syndroomista ainoaksi se ei jäänyt, sillä eilen kärsin huono työntekijä -syndroomaa kuumeen takia. Toisaalta olin iloinen, että sain yhden päivän aikaa korjata virheeni koiranomistajana, mutta kaihersi olla sairauslomalla. Mutta se siitä, nyt asiaan eli koiriin.

Tekemistä kyllä riittää niiden molempien kanssa, mutta upeasti tuntuu yhteispeli sujuvan. Tai no ainakin paremmin. Ilo on kyllä hieman tossun alla. Se antaa aika vahvasti Ginin voittaa kaikki leikit. Ginin kasvattaja Sini kävi heti kotiuduttuani kylässä ja kiinnitti huomiota siihen, että koirien leikkiessä kovaäänisesti ei tulisi komentaa, sillä Ilo tottelee ja lopettaa. Näin Gin voittaa. Nyt emme juurikaan komenna, mutta olen seurannut koirien leikkejä uusin silmin. Ilo antaa Ginin silti voittaa. En tiedä, onko se vain sitä, että se antaa pennun voittaa vai onko kyse Ilon alistuvasta luonteesta. On pakko kyllä kehua Iloa. Vaikka olen tiennyt sen olevan todella tottelevainen, huomaan sen nyt paremmin. Se todellakin tottelee ja tekee kuten käsken. Olen yrittänyt kehua sitä kovasti, ettei se kokisi olevansa jotenkin eriarvoisessa asemassa Giniin verrattuna, joka pentuutensa vuoksi saa enemmän huomiota muun muassa siksi, että juoksemme edelleen muutaman tunnin välein pihalla.

Gin on viimein tajunnut, ettei Ilo niin kovasti pidä muiden läheisyydestä. Nykyisin, kun se kaipaa Ilon lähelle se kohteliaasti torkahtaa pedin ulkopuolelle. Ilo oli reissuviikkoni aikana löytänyt paikkansa myös Ginin pedissä ja viime aikoina se on ollut molempien suosikki.

Ilo ei ole osoittanut juurikaan mustasukkaisuutta. Selvästi siitä on kuitenkin tullut lelujensa ja herkkujensa puolustaja, mitä se ei koskaan aiemmin ole ollut. Toki Gin on hyvin röyhkeä ja vie mielellään siltä kaikki herkut, lelut ja muut. Lisäksi Gin on hyvin tarkka siitä, että hänetkin pitää muistaa huomioida. Jopa nukkueensa se selkeästi kuuntelee, mitä muualla talossa tapahtuu. Jos järjetän Ilolle ja itselleni yhteistä aikaa Ginin nukkuessa, niin viimeistään avatessani suuni kehuakseni Iloa Gin taapertaa muistuttamaan olemassaolostaan. Kun koiruus tuosta vähän kasvaa, saatamme oikeesti olla ongelmissa. Ilo oli myös valtavan omapäinen ja haastoi ihmisen, joten siihen on kyllä totuttu. Gin vaikuttaa osittain herkemmältä pennulta kuin Ilo, joten sen tekosia on tulkittava todella tarkasti. Ilmotin Ginin tänään pentukurssille, joka alkaa 19. tammikuuta. Gin on tuolloin juuri täyttänyt 14 viikkoa. Onhan se nuori vielä tuolloin. Laskujeni mukaan nuorempi kuin Ilo omalla kurssillaan, mutta väittäisin iän olevan otollinen Ginille. Se on hyvin oppivainen yksilö, joka ottaa mallia Ilosta ja sen osaamista tempuista.

Lampaantalja ei enää saanur Ginin hampaista osumaa. Gin sen sijaan tajusi, että paikka on mainio lepäilyyn.

Reissuni aikana Ginistä ja Ilosta oli tullut hyvät ystävät huolimatta pienestä nahistelusta ja siitä, että Gin kiusaa Iloa. Ilo jopa pyytää Giniä paljon leikkimään kanssaan. Se tykkää siis todella leikkiä Ginin kanssa. Ainut vain, että molemmat pitävät valtavaa älämölöä leikkiessään.

Kränää tulee luistakin, kun Gin luulee olevansa maailmanomistaja. Ilo pitää kuitenkin yleensä huolen, ettei kaikki mene parempiin suihin.

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Gin tajusi, että jakaminen on ihan okei, ja luita voi välillä vaihtaa päittäin.

Jetlag vaivaa ja lisäksi nukuin eilen lähes koko päivän kuumeen vuoksi, joten siksi olen ylhäällä kukonlaulun aikaan. Tepastelin äsken eteisessä ja katselin nukkuvaa Giniä. Se on kyllä valtavan suloinen yksilö. Pahanteko on vähentynyt. Se ei pureskele toistaiseksi juuri mitään sille kuulumattomia esineitä. Kengät ovat saaneet olla rauhassa, samoin lattialle palautettu lampaantalja. Molemmat ovat olleet innoissaan siitä, että talja on taas lattialla. Selvästi kaiken mielenkiintoisen, mutta pureskeluun sopimattoman tavaran siirtäminen reissuni ajaksi kaappeihin auttoi Giniä ymmärtämään, mikä on sen. Toki lipsahduksia sattuu, mutta vähän. Eilen oli myös ensimmäinen päivä, kun hauva ei kertaakaan pissannut sisälle. Vahinkoja on sattunut, vaikka olemme jatkuvasti käyneet pihalla. Joko se on viimein tajunnut, mistä on kyse tai rakko on kasvanut hieman.

Ginin vauhti on kasvanut hurjalla vauhdilla, joten vapaana pitämistä on vähennetty lähellä olevien autoteiden vuoksi. Joulunpyhinä koiruus viedään pelloille ja metsään kauas autoista harjoittelemaan.

Suunnitelmissa oli osallistua agilityseurani Tsaun kinkunsulatuskilpailuihin tapaninpäivänä, mutta nyt näyttäisi siltä, ettemme olekaan kotosalla Harmi, sillä olisin kovasti halunnut päästä kisaamaan Ilon kanssa ja ottaa Ginin tutustumaan halliin. Parhaillani pohdin agilitylisenssiasiaa. Seuramme vaatii kaikilta koirakoilta lisenssin, vaikkei siis kilpailisi virallisissa. Mutta pian on tehtävä päätös aiommeko todellakin mennä ensi vuonna Ilon kanssa virallisiin kilpailuihin. Ajatus jännittää, vaikka se onkin kehittynyt valtavasti vastoinkäymisistä huolimatta. Itse en koe olevani valmis. Opeteltavaa kuitenkin on, jopa Ilolla. Haluaisin intensiivisen valmennusjakson, mutten oikein tiedä miten se olisi mahdollista. Kelpokoiralla varmasti olisi loistavia, mutta todella hintavia kursseja, mutta työni saattaisivat pilata kurssin mukanaan tuomat mahdollisuudet. Haluaisin kehittää erityisesti eri tekiikoita ja saada Ilolle vielä enemmän vauhtia. Teen siis vuorotyötä, josta suurin osa on iltatyötä. Koska työsopimukseni ei takaa minulla välttämättä yhtäkään työtuntia kuukaudessa, on otettava kaikki, minkä pystyn. Toistaiseksi tunteja on riittänyt, mutta epävarmahan alamme tilanne on. Kertokaa, jos tiedätte muita mahdollisuuksia. Lähinnä ehkä halvempia vaihtoehtoja, jolloin jonkun kerran väliin jääminen ei haittaisi.

Rasavilliä elämää

Ensimmäiset päivät Ginin kanssa takana. Ja huh. On kyllä aikamoisesta hulivilistä kyse. Pikkuinen tekee pahojaan aivan valtavasti. Enkä siis tosiaan ollut väärässä siinä, että Ilo oli äärimmäisen unelmallinen ja helppo pentu – vaikka karjui jo silloin valtavalla äänellään. Mutta mitään muuta se ei sitten juurikaan tehnyt, eikä Iloa tarvinnut kieltää juuri koskaan. Ginille sen sijaan yleisimmät lausahdukset ovat "hieno poika", "hyvä" ja "ei". Viimeistä joudutaan viljelemään jatkuvasti, koska pikkuinen tekee jatkuvasti pahojaan. Ilon valtavat leluvarannot eivät riitä sille, vaan minimies maistaa ihan kaikkea: lehtikorin kulmia, lelukorin kulmia, kenkiä, takin huppua, hupparin nyörejä, paidan hihaa, hiuksia, sormia, tassupyyhettä, talutushihnaa, kynnystä, ovenkarmia, furminaattorin vartta, kuulokkeiden johtoa ja omaa sänkyä, välillä ehkä myös Ilon petiä.

Ei nää lelut riitä mihinkään, pitää maistella vähäsen.

Tänä iltana se on muun muassa raahannut mun tennarin Ilon sänkyyn ja talvikengän sen omaan sänkyyn järsittäviksi. Ilon kanssa ei koskaan tarvinnut näitä keskusteluja käydä. Giniä pitää ojentaa jatkuvasti. Eikä leluihin tai luihin vaihtaminen auta kuin hetkellisesti. Pientä pitää vahtia koko ajan, jos niin ei tee niin jotakin tapahtuu. Energiaa siis piisaa, mutta kyllä sitä on yritetty kuluttaakin.

Perjantaina juoksentelu metsässä oli mukavaa. Luoksetulokin sujui.

Vauhtiakin riitti.

Toinen "ongelmanumero" on sisäsiisteys, kun Iloa siihenkään ei tarvinnut opettaa. Vaikka Giniä juoksutetaan ulkona jatkuvasti vahinko on tapahtunut joka päivä useamman kerran. Toki se juo aivan valtavasti siihen nähden, minkä kokoinen on. Mutta miten sitä pissaa voikin riittää niin paljon? Toki joukkoon mahtuu muutama omakin moka ja arviointivirhe, mutta selvästi se ei vielä ihan käsitä, ettei sisälle pissitä.

Ilolle tätäkään ei tarvinnut opettaa. Kahdeksanviikkoinen pidätteli jo ensimmäisellä viikolla yhdeksän tuntia. Se on tietysti sellainen saavutus, ettei semmoista edes keneltäkään pitäisi vaatia (enkä siis kyllä vaatinutkaan, mutta hömppä halusi niin tehdä).

Pitää kuitenkin muistaa, ettei Ilo murkkuiässä ollut mikään kovin helppo yksilö. Sen kiukuttelut ja testailut alkoivat vain myöhemmin kuin Ginin. Olen siis asennoitunut siihen, että vahvatahtoinen, mutta sydäntäsärkevän ihana Gin pistää meidät koville pentuna. Ehkä se sitten tuottaa tulosta ja helpottaa murkkuilun mukanaan tuomia testailuja. Tai sitten ei. Huumorilla me nää Ginin hölmöilyt otetaan. Se on todella rakas jo muutaman päivän jälkeen.

Nyt olen urputtanut aivan valtavasti Ginistä, ja syyllistynyt siihen, mihin moni muukin. Vertailemaan ensimmäistä ja toista koiraa. Ei. Jos saat tekstistä kuvan, että Gin olisi jotenkin superhankala, ei se sitä ole. Se on oikeasti todella helppo, noiden muutamien juttujen lisäksi. Esimerkiksi se on aivan uskomaton automatkustaja. Käytiin perjantaina Hyvinkäällä puolipäiväreissulla. Mennessä se nukkui Otson jaloissa. Nukahti viiden minuutin vaeltelun jälkeen ja heräsi vasta Laurin ja Wenjunin pihassa. Kotimatkalla se pistettiin Ilon kanssa takapaksiin, omaan häkkiin. Ajatuksena oli kokeilla lyhyen matkaa reissaamista häkissä. Ei ongelmia. Nukkui häkissä kotipihaan asti. Mukavaa, että sen kanssa on niin helppo matkustaa, koska se on niin suuri osa elämääni.

Ilo ja Gin olivat molemmat aivan täynnä "jyviä" lenkin jälkeen. Ilolla on myös karvanlähtö alkamassa kovaa vauhtia.

Lisäksi se on äärimmäisen sosiaalinen eikä hätkähdä juuri mistään. Tulee lapsia, koiria, ihmisiä, poro tai joulupukki niin ei se mitenkään pakene tilanteesta. Halun panostaa sosialistamiseen ainakin yhtä paljon kuin Ilon kohdalla, koska tiedän sen olleen avainasemassa Ilonkin luonteen rakentumisessa. Koska en tunne juurikaan lapsiperheitä, päätin viedä Ginin Ilon ja serkkuni kanssa Citymarketin pihalle tutustumaan vilkkaaseen elämään. Pihalla oli tänään myös joulupukki poron kanssa, mikä merkitsi myös suurta lapsilaumaa. Gin antoi kaikkien silittää ja haukkaili lasten tarjoamia nakkipaloja innoissaan. Ei se ollut moksiskaan, vaikka ehkä pientä jännitystä oli toki havaittavissa. Muttei se kyllä ainakaan tilannetta pelännyt.

Capo ja Laura kävivät moikkaamassa Giniä. 

Gin torkahti pitkäksi aikaa Lauran syliin.

Gin tunnistaa myös liudan erilaisia käskyjä jo uskomattoman hyvin. Esimerkiksi "istu", "katso" ja "tänne" ovat jo suhteellisen hyvässä muistissa. Tänään kävimme Ilon ja Ginin kanssa takapihan metsikössä harjoittelemassa luoksetuloa. Hienosti pentu tuli luokse, kunnes löysi harakan raadon, ja tietysti sen oli pakko tunkea raadon siipi suuhunsa. Sain revittyä raadon nopeasti suusta. Toivotaan, ettei pentu saa mitään pöpöä tommoisesta ällötyksestä.

Osoitus Ginin fiksuudesta huomattiin jo eilen, kun koira ratkoi elämänsä ensimmäistä älypeliä. Se on Ilolle pentuna ostettu äärimmäisen helppo peli, mutta silti. Kahdeksanviikkoinen ratkoi sitä ihan innoissaan. Eikä muuten ollut Ilollekaan tavanomaisen helppo, koska lattia liukui pelin alla. Joku varmaan on aivan järkyttynyt tähän tahtiin, mitä meillä on pidetty. Mutta tuolla hassulla on valtavasti energiaa, kuten edeltä voi arvata. Nukkuuhan se paljon, mutta valveilla ollessa on oltava tekemistä jatkuvasti. Onneksi siihen on totuttu, koska Ilo oli ja on edelleenkin aivan samanlainen.

Näytän sulle eno kieltä. Älä oo niin vakava.

Yksinoloa on harjoiteltu, ja se tuntuu sujuvan, jos Gin vain on tarpeeksi väsynyt. Pojat olivat tänään myös ensimmäistä kertaa hetken kaksin kotona. Hyvin oli sujunut. Koiraportin taakse Gin ei sen sijaan haluaisi jäädä – ainakaan silloin, kun on yhtään enemmän virtaa. Silloin alkaa kiukuttelu ja venkoilu ininän muodossa, mikä on toki hyvin kevyttä siihen verrattuna, millaista metakkaa Ilo piti jo tuon ikäisenä. Tänään leikattiin myös hurjalla vauhdilla kasvavat kynnet. Takajalkojen kohdalla Gin potki, kiljui ja venkoili, mutta etutassujen leikkauksessa se alkoi päästä jutun juonesta kiinni. Ei inahdustakaan. Siitä pentu saikin suuret kehut.

Katso, kun toi yks ottaa hieman lepiä.

Tämän maratonviestin lopuksi vielä sananen enosta ja sisarenpojasta. Yhteiselossa on selvästi ala- ja ylämäkiä. Eilen, lauantaina, Ilo oli todella ärtynyt Ginille. Näytti sille hampaita ja murisi syödessään possunkorvaa. Se ei tosiaan ole Ilon tapaista. Huomatessani tapahtuneen kielsin Iloa ja otin korvan hetkeksi pois. Kun annoin korvan takaisin Ilolle, tarjosin Ginille palan kanafilettä. Näin homma hoitui ihan mukavasti. Korvan jämät tarjosin sitten Ilolle iltapäivällä, jolloin Gin ei saanut mitään. Ginin lähestyessä Iloa, Ilo luopui korvastaan heti. Otin korvan pois Giniltä ja vein sen takaisin Ilolle. Ei mennyt siis tämä ohjeistus alkujaan aivan tarkoituksen mukaan: eihän ideana ollut, että Ilon pitäisi luopua kaikesta ja antaa ne Ginille. Muutenkin Ilo oli eilen hyvin kärttyisen oloinen. Tänään sen sijaan kaikki on sujunut tosi hyvin. Kaksikko on leikkinyt ja Ilo on ollut rennompi eikä ole hermostunut pikkuiselle ollenkaan. Ilo on saanut kovasti kehuja käytöksestään ja selkeästi se alkaa jo hymyilläkin omaa valloittavaa hymyään.

Ilon ilme, kun Gin halusi välttämättä nukkua enon kyljessä.

On tää pentuelämä kyllä mukavaa, vaikka onkin aikaavievää.