Rasavilliä elämää

Ensimmäiset päivät Ginin kanssa takana. Ja huh. On kyllä aikamoisesta hulivilistä kyse. Pikkuinen tekee pahojaan aivan valtavasti. Enkä siis tosiaan ollut väärässä siinä, että Ilo oli äärimmäisen unelmallinen ja helppo pentu – vaikka karjui jo silloin valtavalla äänellään. Mutta mitään muuta se ei sitten juurikaan tehnyt, eikä Iloa tarvinnut kieltää juuri koskaan. Ginille sen sijaan yleisimmät lausahdukset ovat "hieno poika", "hyvä" ja "ei". Viimeistä joudutaan viljelemään jatkuvasti, koska pikkuinen tekee jatkuvasti pahojaan. Ilon valtavat leluvarannot eivät riitä sille, vaan minimies maistaa ihan kaikkea: lehtikorin kulmia, lelukorin kulmia, kenkiä, takin huppua, hupparin nyörejä, paidan hihaa, hiuksia, sormia, tassupyyhettä, talutushihnaa, kynnystä, ovenkarmia, furminaattorin vartta, kuulokkeiden johtoa ja omaa sänkyä, välillä ehkä myös Ilon petiä.

Ei nää lelut riitä mihinkään, pitää maistella vähäsen.

Tänä iltana se on muun muassa raahannut mun tennarin Ilon sänkyyn ja talvikengän sen omaan sänkyyn järsittäviksi. Ilon kanssa ei koskaan tarvinnut näitä keskusteluja käydä. Giniä pitää ojentaa jatkuvasti. Eikä leluihin tai luihin vaihtaminen auta kuin hetkellisesti. Pientä pitää vahtia koko ajan, jos niin ei tee niin jotakin tapahtuu. Energiaa siis piisaa, mutta kyllä sitä on yritetty kuluttaakin.

Perjantaina juoksentelu metsässä oli mukavaa. Luoksetulokin sujui.

Vauhtiakin riitti.

Toinen "ongelmanumero" on sisäsiisteys, kun Iloa siihenkään ei tarvinnut opettaa. Vaikka Giniä juoksutetaan ulkona jatkuvasti vahinko on tapahtunut joka päivä useamman kerran. Toki se juo aivan valtavasti siihen nähden, minkä kokoinen on. Mutta miten sitä pissaa voikin riittää niin paljon? Toki joukkoon mahtuu muutama omakin moka ja arviointivirhe, mutta selvästi se ei vielä ihan käsitä, ettei sisälle pissitä.

Ilolle tätäkään ei tarvinnut opettaa. Kahdeksanviikkoinen pidätteli jo ensimmäisellä viikolla yhdeksän tuntia. Se on tietysti sellainen saavutus, ettei semmoista edes keneltäkään pitäisi vaatia (enkä siis kyllä vaatinutkaan, mutta hömppä halusi niin tehdä).

Pitää kuitenkin muistaa, ettei Ilo murkkuiässä ollut mikään kovin helppo yksilö. Sen kiukuttelut ja testailut alkoivat vain myöhemmin kuin Ginin. Olen siis asennoitunut siihen, että vahvatahtoinen, mutta sydäntäsärkevän ihana Gin pistää meidät koville pentuna. Ehkä se sitten tuottaa tulosta ja helpottaa murkkuilun mukanaan tuomia testailuja. Tai sitten ei. Huumorilla me nää Ginin hölmöilyt otetaan. Se on todella rakas jo muutaman päivän jälkeen.

Nyt olen urputtanut aivan valtavasti Ginistä, ja syyllistynyt siihen, mihin moni muukin. Vertailemaan ensimmäistä ja toista koiraa. Ei. Jos saat tekstistä kuvan, että Gin olisi jotenkin superhankala, ei se sitä ole. Se on oikeasti todella helppo, noiden muutamien juttujen lisäksi. Esimerkiksi se on aivan uskomaton automatkustaja. Käytiin perjantaina Hyvinkäällä puolipäiväreissulla. Mennessä se nukkui Otson jaloissa. Nukahti viiden minuutin vaeltelun jälkeen ja heräsi vasta Laurin ja Wenjunin pihassa. Kotimatkalla se pistettiin Ilon kanssa takapaksiin, omaan häkkiin. Ajatuksena oli kokeilla lyhyen matkaa reissaamista häkissä. Ei ongelmia. Nukkui häkissä kotipihaan asti. Mukavaa, että sen kanssa on niin helppo matkustaa, koska se on niin suuri osa elämääni.

Ilo ja Gin olivat molemmat aivan täynnä "jyviä" lenkin jälkeen. Ilolla on myös karvanlähtö alkamassa kovaa vauhtia.

Lisäksi se on äärimmäisen sosiaalinen eikä hätkähdä juuri mistään. Tulee lapsia, koiria, ihmisiä, poro tai joulupukki niin ei se mitenkään pakene tilanteesta. Halun panostaa sosialistamiseen ainakin yhtä paljon kuin Ilon kohdalla, koska tiedän sen olleen avainasemassa Ilonkin luonteen rakentumisessa. Koska en tunne juurikaan lapsiperheitä, päätin viedä Ginin Ilon ja serkkuni kanssa Citymarketin pihalle tutustumaan vilkkaaseen elämään. Pihalla oli tänään myös joulupukki poron kanssa, mikä merkitsi myös suurta lapsilaumaa. Gin antoi kaikkien silittää ja haukkaili lasten tarjoamia nakkipaloja innoissaan. Ei se ollut moksiskaan, vaikka ehkä pientä jännitystä oli toki havaittavissa. Muttei se kyllä ainakaan tilannetta pelännyt.

Capo ja Laura kävivät moikkaamassa Giniä. 

Gin torkahti pitkäksi aikaa Lauran syliin.

Gin tunnistaa myös liudan erilaisia käskyjä jo uskomattoman hyvin. Esimerkiksi "istu", "katso" ja "tänne" ovat jo suhteellisen hyvässä muistissa. Tänään kävimme Ilon ja Ginin kanssa takapihan metsikössä harjoittelemassa luoksetuloa. Hienosti pentu tuli luokse, kunnes löysi harakan raadon, ja tietysti sen oli pakko tunkea raadon siipi suuhunsa. Sain revittyä raadon nopeasti suusta. Toivotaan, ettei pentu saa mitään pöpöä tommoisesta ällötyksestä.

Osoitus Ginin fiksuudesta huomattiin jo eilen, kun koira ratkoi elämänsä ensimmäistä älypeliä. Se on Ilolle pentuna ostettu äärimmäisen helppo peli, mutta silti. Kahdeksanviikkoinen ratkoi sitä ihan innoissaan. Eikä muuten ollut Ilollekaan tavanomaisen helppo, koska lattia liukui pelin alla. Joku varmaan on aivan järkyttynyt tähän tahtiin, mitä meillä on pidetty. Mutta tuolla hassulla on valtavasti energiaa, kuten edeltä voi arvata. Nukkuuhan se paljon, mutta valveilla ollessa on oltava tekemistä jatkuvasti. Onneksi siihen on totuttu, koska Ilo oli ja on edelleenkin aivan samanlainen.

Näytän sulle eno kieltä. Älä oo niin vakava.

Yksinoloa on harjoiteltu, ja se tuntuu sujuvan, jos Gin vain on tarpeeksi väsynyt. Pojat olivat tänään myös ensimmäistä kertaa hetken kaksin kotona. Hyvin oli sujunut. Koiraportin taakse Gin ei sen sijaan haluaisi jäädä – ainakaan silloin, kun on yhtään enemmän virtaa. Silloin alkaa kiukuttelu ja venkoilu ininän muodossa, mikä on toki hyvin kevyttä siihen verrattuna, millaista metakkaa Ilo piti jo tuon ikäisenä. Tänään leikattiin myös hurjalla vauhdilla kasvavat kynnet. Takajalkojen kohdalla Gin potki, kiljui ja venkoili, mutta etutassujen leikkauksessa se alkoi päästä jutun juonesta kiinni. Ei inahdustakaan. Siitä pentu saikin suuret kehut.

Katso, kun toi yks ottaa hieman lepiä.

Tämän maratonviestin lopuksi vielä sananen enosta ja sisarenpojasta. Yhteiselossa on selvästi ala- ja ylämäkiä. Eilen, lauantaina, Ilo oli todella ärtynyt Ginille. Näytti sille hampaita ja murisi syödessään possunkorvaa. Se ei tosiaan ole Ilon tapaista. Huomatessani tapahtuneen kielsin Iloa ja otin korvan hetkeksi pois. Kun annoin korvan takaisin Ilolle, tarjosin Ginille palan kanafilettä. Näin homma hoitui ihan mukavasti. Korvan jämät tarjosin sitten Ilolle iltapäivällä, jolloin Gin ei saanut mitään. Ginin lähestyessä Iloa, Ilo luopui korvastaan heti. Otin korvan pois Giniltä ja vein sen takaisin Ilolle. Ei mennyt siis tämä ohjeistus alkujaan aivan tarkoituksen mukaan: eihän ideana ollut, että Ilon pitäisi luopua kaikesta ja antaa ne Ginille. Muutenkin Ilo oli eilen hyvin kärttyisen oloinen. Tänään sen sijaan kaikki on sujunut tosi hyvin. Kaksikko on leikkinyt ja Ilo on ollut rennompi eikä ole hermostunut pikkuiselle ollenkaan. Ilo on saanut kovasti kehuja käytöksestään ja selkeästi se alkaa jo hymyilläkin omaa valloittavaa hymyään.

Ilon ilme, kun Gin halusi välttämättä nukkua enon kyljessä.

On tää pentuelämä kyllä mukavaa, vaikka onkin aikaavievää.