Se on täällä!

Gin saapui kotiin tänään. Mulla meni koko viikko puunatessa asuntoa pentuystävälliseen kuntoon, ja tein samalla pienen joulusiivouksenkin. Lähden ensi viikolla Jenkkeihin kaverin kanssa roadtripille San Franciscosta Los Angelesiin, niin ei reissun jälkeen tarvitse enää tehdä siivousta. Eikä meillä ole pitkään aikaan kunnollista siivousta tehtykään. Sinäänsä huvitti siivota, että mitä muka Gin tajuaa meidän kodin sotkusta tai siisteydestä.

Kuvaustaitoni ovat rajalliset. Huomasin siis, että mustan koiran kuvaaminen lampun valossa aiheutti haasteita. Oli pakko säätää vähän kontrastia, että simmut näkyvät päästä.

Ginin kotimatka sujui mun jaloissa. Ensimmäiset viisi minuuttia pieni inisi ja yritti kiivetä vaihdekeppiä pitkin, varmaankin ajamaan autoon. Sen jälkeen Gin vaipui rotan kanssa torkuille. Yhtäkkiä tajusin, että pentuhan nukkuu penkin alla, mutten sitten raaskinut herättä toista. Huomenna Gin kokeilee jo häkkimatkustamista Ilon kanssa takapaksissa. Pitää vaan pistää sille lämpimästi päälle.

Siis mikä toi ääni on?

Istuskelin lattialla, niin Gini tuli nojailemaan mun jalkaan. Voi pientä <3

En odottanut Ilolta kovinkaan lämmintä juhlavastaanottoa Ginille, mutta se yllättikin täysin. Osoitti iloisuutensa ja halusi heti leikkiä. Gin sen sijaan oli hetken hämillään, mutta rentoutui sitten. Sen jälkeen Ilo otti tarkkailijan roolin. Gin kunnostautui testaamaan rajojaan. Ensimmäisen tunnin aikana sitä piti kieltää syömästä sähköjohtoa, retuuttamasta lampaantaljaa, syömästä Ilon ruokaa, repimästä mattoa ja ties, mitä muuta. Sanoinkin kaverille, että Gin pitää meidän kotia tosi tylsänä paikkana. Viisana Gin kuitenkin tajusi heti, että lelukori ei ole kielletty. Kieltosanan kuullessaan se juoksikin heti viihdyttämään itseään lelukopalle, joka tuntuu siitä varmasti tällä hetkellä pohjattomalta. Pieni, kolmikiloinen, shiba on söpö, kun pää on vajonnut lelujen sekaan ja vain peppu heiluu kopan ulkopuolella.

Muutoin Gin ja Ilo ovat hieman riehuneet ja makailleetkin lähekkäin. Soitin vanhemmilleni Skypellä, jotta näkisivät uuden tulokkaan. Puhelun aikana Ilo ryhtyi suorastaan hempeäksi ja pusutteli Giniä antaen sen tehdä, mitä vain itselleen. Gin kunnioittaa selvästi aikuista koiraa. Ilo on osoittautunut todella mallikkaaksi koirakansalaiseksi. Ei ole koskenut Ginin leluihin, eikä ole komentanut hauvaa ja muutenkin antanut sen olla omissa oloissaan. Kuten aiemmin sanoin, Ilo tietää – aina – miten uusissa tilanteissa tulee käyttäytyä.

Poika simahti makkarin lattialle, mutta heräsi heti, kun hipsin ottamaan kuvaa. Sinin kameran äänestä on ilmeisesti opittu, että on posettava.

Ginillä oli hieno punainen kaulapanta, joka ei tuottanut sille ongelmia. Ja todella nopeasti se tajusi, mikä on talutushihnan juju. Ei todellakaan järjestänyt sellaista episodia kuin Ilo, joka rääkyi kuin syötävä ensimmäisillä lenkeillä taluttimessa. Vielä viikon jälkeenkin Ilo päästeli epämääräisiä ääniä.
Käytiin yhteinen pieni lenkkikin molempien koirien kanssa, mistä myös huomasi suurimmat erot näiden kahden bläkkärin välillä. Ilo on ensimmäisestä päivästä asti mennä viipottanut hihnan toisessa päässä kamalalla vauhdilla. Sitä ei jännittänyt autot, rekat, bussit tai mitkään muutkaan. Asumme suhteellisen ison tien varressa, ja kun Ginin ohi, 50:n tai kymmenen metrin päästä, kulkee auto se pistää pepun maahan ja jää miettimään. Ei Gin pelkää, mutta ehkä hieman jännittää uusia asioita. Lenkillä oli pituutta ehkä 300 metriä ja Gin kulki kainalossa siitä matkasta varmasti 150 metriä. Ilo halusi aina kulkea itse. Lenkillä molemmat olivat kuin mitkäkin tekstiilisisarukset, kun Ilolla oli yllä Hurtan keltainen huomioliivi ja Ginillä Ilon lahjakortin jämillä osin maksettu mini-huomiohuivi.

Pojat lopetteli leikkisessiota.

...Mutta sitten jatekttiin

Ilo riehui kovasti

Gin etsi turvalliseen paikan, kun Hullu Koira pääsi vauhtiin.

Uusia ja vanhoja leluja riitti. Koiravauvan taivas.

Gin on tehnyt tarpeensa ulos, syönyt pienen iltapalan ja nukkunut omassa kopassaan. Eikä tunnu kaipaavan ainakaan vielä veljeään tai äitiään. Jännä nähdä, miten yö menee.

Olen kyllä todella onnellinen, että pikkuinen veijari muutti meidän luoksemme piristämään elämäämme. Kaikesta päätellen ihania vuosia pienen riiviön kanssa on luvassa.

En mä nuku, koska toi kamera pitää tommosta ääntä. Sitä paitsi meen mielummin tuonne sängyn alle kuin nukun tässä avoimella paikalla.