Huono koiranomistaja on takaisin

Huono koiranomistaja -syndrooma on vaivannut jo pidemmän aikaa. Lähdin vain muutama päivä Ginin saapumisen jälkeen toteuttamaan pitkäaikaisia haaveitani Kaliforniaan. Minulla oli uskomaton viikko, joka oli omalla tavallaan myös seikkailu. Vaikka tämä oli ainutlaatuinen tilaisuus, joka olisi voinut jäädä toteuttamatta myöhemmin, se pisti silti kovaa.

Syndroomista ainoaksi se ei jäänyt, sillä eilen kärsin huono työntekijä -syndroomaa kuumeen takia. Toisaalta olin iloinen, että sain yhden päivän aikaa korjata virheeni koiranomistajana, mutta kaihersi olla sairauslomalla. Mutta se siitä, nyt asiaan eli koiriin.

Tekemistä kyllä riittää niiden molempien kanssa, mutta upeasti tuntuu yhteispeli sujuvan. Tai no ainakin paremmin. Ilo on kyllä hieman tossun alla. Se antaa aika vahvasti Ginin voittaa kaikki leikit. Ginin kasvattaja Sini kävi heti kotiuduttuani kylässä ja kiinnitti huomiota siihen, että koirien leikkiessä kovaäänisesti ei tulisi komentaa, sillä Ilo tottelee ja lopettaa. Näin Gin voittaa. Nyt emme juurikaan komenna, mutta olen seurannut koirien leikkejä uusin silmin. Ilo antaa Ginin silti voittaa. En tiedä, onko se vain sitä, että se antaa pennun voittaa vai onko kyse Ilon alistuvasta luonteesta. On pakko kyllä kehua Iloa. Vaikka olen tiennyt sen olevan todella tottelevainen, huomaan sen nyt paremmin. Se todellakin tottelee ja tekee kuten käsken. Olen yrittänyt kehua sitä kovasti, ettei se kokisi olevansa jotenkin eriarvoisessa asemassa Giniin verrattuna, joka pentuutensa vuoksi saa enemmän huomiota muun muassa siksi, että juoksemme edelleen muutaman tunnin välein pihalla.

Gin on viimein tajunnut, ettei Ilo niin kovasti pidä muiden läheisyydestä. Nykyisin, kun se kaipaa Ilon lähelle se kohteliaasti torkahtaa pedin ulkopuolelle. Ilo oli reissuviikkoni aikana löytänyt paikkansa myös Ginin pedissä ja viime aikoina se on ollut molempien suosikki.

Ilo ei ole osoittanut juurikaan mustasukkaisuutta. Selvästi siitä on kuitenkin tullut lelujensa ja herkkujensa puolustaja, mitä se ei koskaan aiemmin ole ollut. Toki Gin on hyvin röyhkeä ja vie mielellään siltä kaikki herkut, lelut ja muut. Lisäksi Gin on hyvin tarkka siitä, että hänetkin pitää muistaa huomioida. Jopa nukkueensa se selkeästi kuuntelee, mitä muualla talossa tapahtuu. Jos järjetän Ilolle ja itselleni yhteistä aikaa Ginin nukkuessa, niin viimeistään avatessani suuni kehuakseni Iloa Gin taapertaa muistuttamaan olemassaolostaan. Kun koiruus tuosta vähän kasvaa, saatamme oikeesti olla ongelmissa. Ilo oli myös valtavan omapäinen ja haastoi ihmisen, joten siihen on kyllä totuttu. Gin vaikuttaa osittain herkemmältä pennulta kuin Ilo, joten sen tekosia on tulkittava todella tarkasti. Ilmotin Ginin tänään pentukurssille, joka alkaa 19. tammikuuta. Gin on tuolloin juuri täyttänyt 14 viikkoa. Onhan se nuori vielä tuolloin. Laskujeni mukaan nuorempi kuin Ilo omalla kurssillaan, mutta väittäisin iän olevan otollinen Ginille. Se on hyvin oppivainen yksilö, joka ottaa mallia Ilosta ja sen osaamista tempuista.

Lampaantalja ei enää saanur Ginin hampaista osumaa. Gin sen sijaan tajusi, että paikka on mainio lepäilyyn.

Reissuni aikana Ginistä ja Ilosta oli tullut hyvät ystävät huolimatta pienestä nahistelusta ja siitä, että Gin kiusaa Iloa. Ilo jopa pyytää Giniä paljon leikkimään kanssaan. Se tykkää siis todella leikkiä Ginin kanssa. Ainut vain, että molemmat pitävät valtavaa älämölöä leikkiessään.

Kränää tulee luistakin, kun Gin luulee olevansa maailmanomistaja. Ilo pitää kuitenkin yleensä huolen, ettei kaikki mene parempiin suihin.

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Gin tajusi, että jakaminen on ihan okei, ja luita voi välillä vaihtaa päittäin.

Jetlag vaivaa ja lisäksi nukuin eilen lähes koko päivän kuumeen vuoksi, joten siksi olen ylhäällä kukonlaulun aikaan. Tepastelin äsken eteisessä ja katselin nukkuvaa Giniä. Se on kyllä valtavan suloinen yksilö. Pahanteko on vähentynyt. Se ei pureskele toistaiseksi juuri mitään sille kuulumattomia esineitä. Kengät ovat saaneet olla rauhassa, samoin lattialle palautettu lampaantalja. Molemmat ovat olleet innoissaan siitä, että talja on taas lattialla. Selvästi kaiken mielenkiintoisen, mutta pureskeluun sopimattoman tavaran siirtäminen reissuni ajaksi kaappeihin auttoi Giniä ymmärtämään, mikä on sen. Toki lipsahduksia sattuu, mutta vähän. Eilen oli myös ensimmäinen päivä, kun hauva ei kertaakaan pissannut sisälle. Vahinkoja on sattunut, vaikka olemme jatkuvasti käyneet pihalla. Joko se on viimein tajunnut, mistä on kyse tai rakko on kasvanut hieman.

Ginin vauhti on kasvanut hurjalla vauhdilla, joten vapaana pitämistä on vähennetty lähellä olevien autoteiden vuoksi. Joulunpyhinä koiruus viedään pelloille ja metsään kauas autoista harjoittelemaan.

Suunnitelmissa oli osallistua agilityseurani Tsaun kinkunsulatuskilpailuihin tapaninpäivänä, mutta nyt näyttäisi siltä, ettemme olekaan kotosalla Harmi, sillä olisin kovasti halunnut päästä kisaamaan Ilon kanssa ja ottaa Ginin tutustumaan halliin. Parhaillani pohdin agilitylisenssiasiaa. Seuramme vaatii kaikilta koirakoilta lisenssin, vaikkei siis kilpailisi virallisissa. Mutta pian on tehtävä päätös aiommeko todellakin mennä ensi vuonna Ilon kanssa virallisiin kilpailuihin. Ajatus jännittää, vaikka se onkin kehittynyt valtavasti vastoinkäymisistä huolimatta. Itse en koe olevani valmis. Opeteltavaa kuitenkin on, jopa Ilolla. Haluaisin intensiivisen valmennusjakson, mutten oikein tiedä miten se olisi mahdollista. Kelpokoiralla varmasti olisi loistavia, mutta todella hintavia kursseja, mutta työni saattaisivat pilata kurssin mukanaan tuomat mahdollisuudet. Haluaisin kehittää erityisesti eri tekiikoita ja saada Ilolle vielä enemmän vauhtia. Teen siis vuorotyötä, josta suurin osa on iltatyötä. Koska työsopimukseni ei takaa minulla välttämättä yhtäkään työtuntia kuukaudessa, on otettava kaikki, minkä pystyn. Toistaiseksi tunteja on riittänyt, mutta epävarmahan alamme tilanne on. Kertokaa, jos tiedätte muita mahdollisuuksia. Lähinnä ehkä halvempia vaihtoehtoja, jolloin jonkun kerran väliin jääminen ei haittaisi.