Maaliskuu: kiirettä ja ulostetta

Maaliskuu tuli ja meni, mutta palaan vielä kuvin ja sanoin menneeseen kuukauteen. Tein pitkiä työpäiviä, joihin minut monesti kutsuttiin vain muutaman tunnin varoitusajalla. Se hieman sekoitti suunnitelmia. Pisin työpäivä maaliskuussa taisi kestää 16,5 tuntia, joten kyllä niitä töitä todella tehtiin. Mutta hyvä niin.

Ilo, Helmi ja Aata kulkivat kivuttomasti lenkeillä yhdessä.

Kaikista kiireistä huolimatta ehdin onneksi touhuilla koirienkin kanssa. Päällimmäisenä mieleen jäi tietysti Riikan-reissu Sinin, Aatan, Helmin ja Ilon kanssa. Cacibit ja valiotittelit jäivät saamatta, mutta kokemuksena ulkomaille reissaaminen koirien kanssa oli positiivinen juttu.

Matkustimme Turusta Riikaan autolla. Laivamatkan koirat viettivät autokannella nukkuen. Hotellimme Riikan vanhankaupungin nurkilla oli mukava ja koiraystävällinen. Sinin kanssa ehdimme hieman tutustua myös kaupunkiin ja varsinkin sen ruoka- ja juomatarjontaan. Koirien kanssa kävimme tutustumassa näyttelypaikan lisäksi muun muassa vanhaankaupunkiin.

En ole koskaan aiemmin esiintynyt koiranäyttelykehässä mekossa. Olipahan kokemus, muttei noissa karkeloissa muuhun olisi voinut edes pukeutua. Kuva: Sini Suutari

Itse näyttelyt menivät mukavasti. Ilon kanssa lähdimme matkaan sen suurempia tavoitteita asettamatta. Tärkeintä olisi saada hyvä kokemus ja viettää mukavaa aikaa yhdessä. Shibojen taso molempina päivinä oli yllättävän kova. Lauantaina mukana oli 12 ja sunnuntaina 14 shibaa. Valioluokassa oli molempina päivinä Ilon lisäksi kolme shibaa, joiden tittelilitanjat olivat valtavan pitkät. En onneksi ottanut asiasta paineita. Lauantaina tuomarina oli puolalinen Katarzyna Fiszdon ja sunnuntaina Saija Juutilainen. Facebookista lukemieni arvioiden mukaan oletin, että sunnuntai olisi voinut mennä Ilon osalta hieman paremmin, mutta niin ei sitten käynytkään. Fiszdon sijoitti Ilon valioluokan toiseksi ja paras uros -kisassa kolmanneksi. Arvostelu oli upea ja Ilo esiintyi aivan huippukoiran elkein. Jopa Sini kehui Ilon esiintymistä. Sunnuntain esiintyminen oli samalla tasolla, mutta Juutilainen olisi toivonut Ilolle enemmän massaa. Tuossa porukassa, missä kilpailimme, kommentti oli asiallinen ja olin odottanut samaa kommenttia jo lauantaina, mutta silloin sitä ei tullut. Juutilainen antoi Ilolle ERIn ja se sijoittui valioluokassa neljänneksi eikä päässyt kisaamaan paras uros -kisaan.

Turistikierroksella koirien kanssa. (c) Sini Suutari

Ilo sai kuvan ottamisen jälkeen hepulin. Se juoksi kunniakierroksen tyhjällä torilla.

Japanilaiset koirat japanilaisessa puutarahassa. Kuvan ottaminen oli kyllä hieman haastavaa.

Turussa aivan maaliskuun lopulla Ilo sijoittui jälleen valioluokassa kakkoseksi ja paras uros -kilpailussa kolmanneksi saaden varacacibin. Turussa tuomarina oli hollantilainen Erna Upmeijer. Tuon tuloksen siivittämän Ilo jäänee näyttelytauolle. Suomen Shibayhdistyksen vuoden shiba 2014 -kilpailussa Ilo sijoittui kymmenen parhaan joukkoon, olisikohan ollut seitsemänneksi. Se jää varmasti Ilon parhaaksi sijoitukseksi tuossa kilpailussa koskaan. Mutta olihan viime vuosi upea Ilolle. Toukokuinen hellepäivä Kemiönsaaressa ei unohdu koskaan.

Jaa miksi Ilo sitten jää tauolle? No koska Ginin eipäs-juupas-leikki kivesten kanssa on päättynyt. Gin sekä itsenäistyi että aikuistui sillä välin, kun me Ilon kanssa reissasimme Suomenlahden toisella puolella. Gin oli hoidossa Ilon luottohoitajilla, Lealla ja Kevinillä. Reissun jälkeen jätkä nosti jalkaa, kivekset erotti jalkojen välistä killumasta ja lisäksi tyyppi testasi jo voimaansa koiralauman pomona. Ilo joutui muutaman kerran muistuttamaan 5,5-kuiselle, ettei vielä ole vallanvaihdon aika.

Sini-kasvattaja harjoitteli pääsiäisenä hieman näyttelytouhuja Ginin kanssa ja povasi asenteen vievän sen kehissä hyville sijoille. Sitä toivotaan ja nyt olen jo katsonut mahdollisia näyttelyitä. Katsotaan työvuorojen mukaan, mihin päästään kokeilemaan. Pöydällä seisomista ja hihnassa hölköttelyä pitää vielä treenata, mutta harjoitukset ovat jo hyvällä mallilla. Koska näyttelyt ovat niin kallista lystiä, Ilo saa jäädä kotiin, kun Gin kiertää kehiä. Ehkä joissakin poikkeustapauksissa Ilokin pääsee metsästämään kv-näyttelyistä Cacibeja. Alla video Sinin ja Ginin yhteistreeneistä. Toviotaan, että Sini ehtii pitää meille pian näyttelyharjoitukset.

Maaliskuu oli myös hyvin ulosteidentäyteinen, joten sananen siitäkin lopuksi. Ginin on ollut todella vaikea oppia sisäsiistiksi, kuten varmaankin on jo aiemmista postauksista käynyt selväksi. Vaikka pidättely onnistuu mainiosti työpäivän ajan, vahinkopissoja on tullut imurin ollessa esillä, leikkiessä ja nukkuessa. Koirien pedit olivat jopa muutaman viikon poissa käytöstä, kun Gin otti tavaksi kastella pedit työpäivän aikana. Viimeisin ja toivotaan, että myös viimeinen teko oli viikko sitten, kun jätkä oli saanut makuuhuoneen oven auki, kun olimme töissä. Kun tulin kotiin töistä ja olin menossa nukkumaan puoli kahdelta yöllä, huomasin sängyssä jättimäisen märän läntin. Siinä meni peitto, pussilakana, patja ja petari pesuun. Sitä patjaa muuten kuivateltiin neljä päivää ja me nukuttiin olkkarissa ilmapatjalla. Gin kyllä sai kuulla kunniansa, vaikkei varmaan ymmärtänyt tapahtuneesta enää mitään. Nostin sen sängylle ihmettelemään märkää länttiä ja kerroin hommaavani sille seuraavaksi vaipat. Mutta eipä sen jälkeen ole tullut vahinkoja mun seurassa sisälle. Ilmeisesti järkyttyi vaippauhkauksesta. Heh.

Ulostekriisit eivät tähän loppuneet, sillä Gin kärsi mystisistä vatsavaivoista useamman viikon. Siksi ruokavaliossa on ollut lähinnä riisiä ja Canicuria. Kasvattajan kanssa päädyttiin myös kokeilemaan uutta nappulaa, kun Royal Caninin penturuoka tuntui tulevan ulos peräsuolesta moninkertaisina määrinä. Ruoan vaihdon myötä myös löysä vatsa, verinen uloste sekä jatkuva kakkaaminen ovat tiessään.

Agilityy!

Tän vuoden teemana on ollut nyt se, että panostetaan Ilon kanssa kunnolla agilityyn. Helmikuussa napsahti jo kaksi vuotta siitä, kun alkeiskurssi alkoi. Näihin pariin vuoteen on tosiaan mahtunut paljon, mutta viime elokuun jälkeen harjoittelu on sujunut ilman suuria vastoinkäymisiä. Ihanaa, että ollaan saatu harjoitella mukavalla asenteella, mutta kyllä töitä vielä on paljon tehtävissä.

Ilo ja Peppi tutustuivat puolisentoista vuotta sitten, kun vaihdoimme harjoitusryhmää. Koirilla on ollut siitä lähtien paljon yhteistä. Minä ja Pepin omistaja, Katri taas olemme käyneet muutaman kerran yhdessä harjoittelemassa koirien kanssa.

Moni varmaan katsoo meitä kieroon, kun harjoittelua on nyt tehty jo se pari vuotta eikä kisauraa ole vielä alotettu. Totuus on kuitenkin se, että meillä on ollut pitkiä harjoitustaukoja enkä ole ollut ehkä tarpeeksi motivoitunut harjoittelemaan yksin. Niin ja toisaalta olen kokenut, ettei oma osaaminenkaan aina ole riittänyt rakentamaan ratoja ja tekemään tarpeeksi vaikeita kuvioita. Tietysti se on omasta asenteesta ja halusta harjoitella, mutta mä oon aina tykännyt oppia muilta käytännössä. Oon myös matkan varrella pelännyt, että tekisin asioita pahasti pieleen. Kokemuksen kasvamisen myötä harjoituksia on ollut helpompi tehdä ja voin kyllä todellakin sanoa, että viimeisen vuoden aikana oon itsekin päässyt eteenpäin. Touhuni on vieläkin haparoivaa, koska omaa ohjaamista ovat verottaneet Ilon ongelmat. 

Koko vuosi on mennyt todella vuoristoratafiiliksillä agilityssa, mutta tää viikko on ollut todella palkitseva. Meillä mennään monesti pohjalta ihan harjalle, ja niin on nytkin. Viime viikko oli tosi ahdistava. Olin ahdistunut omasta heikohkosta tekemisestäni sekä turhautunut Ilon liioittelun puolelle menneestä kontaktihakuisuudesta. Tuntui jo siltä, ettei näistä harjoituksista ole ollut mitään hyötyä. Etten mä koskaan opi.

Tällä viikolla ollut sitten ihan erilainen fiilis. Maanantain tekniikkaharjoitus sujui mainiosti, oman ryhmän treenit sujui pienen alkunikottelun jälkeen todella mainiosti ja eilen omissa treeneissä Ilo meni todella ihanalla asenteella ja keskittyi aivan loistavasti. Täytyy tosin sanoa, että suurin kiitos tän viikon onnistumisista menee Ilolle, jolla on ollut hyvä treeniviikko. Esimerkiksi maanantaina tekniikkatreenissä hiottu niisto näkyi tiistain treeneissä ja eilen taas tiistaina harjoitellut asiat sujuivat mainiosti. Ja ne kepitkin alkaa mennä upeesti rytmiin. Lähellä ollaan sitä, kun nekin on hanskassa. Ja keinukin menee aikas hienosti.

Ensi viikolla jatketaan samalla sykkeellä. Tällä hetkellä treenit on merkattu maanantaista torstaihin.

Sitten tähän meidän perheen pyörremyrskyyn, Giniin. Sisäsiisteys on viimein alkanut sujua. Kasvattaja, Sinin, kanssa päätettiin, että koirien sängyt otetaan pois, sillä Gin oli keksinyt, että jos tulee hätä omaan tai Ilon petiin voi käydä pissaamassa (ja shiba muka pitää petinsä puhtaana...). Viisashan se sinäänsä oli, sillä siitä ei varsinaisesti jää jälkiä. Ilman, että kosken petiin en tietäisi sen pissaneen. Seuraavan siivouksen yhteydessä palautan matot lattialle, koska lattialle ei ole tullut enää useampaan viikkoon. Sängytkin varmasti palaavat jo viimeistään ensi viikolla. On noiden sänkyjen karanteenista ollut oma hyötynsäkin: Ilo on päästänyt Ginin lähemmäs itseään. Sitä läheisyyttä on ihana katsoa.

Shibat ovat siistejä ja sisäsiistejä. Gin ei ole ollut. Koirapuistossa se nimittäin tykkää mennä riehuman mutaan ja välillä piehtaroi myös likaisessa maassa. Gin on myös muuten osoittanut olevansa hyvin, hyvin epätyypillinen shiba. Siinä ei nimittäin toistaiseksi ole juurikaan kissamaisia piirteitä. Agilityhallilla se näkyy Kamikazen asenteesta riehua ja rellesttää esteitä kunnioittamatta. Eilen tyyppi putosi varovista yrityksistä huolimatta kolme kertaa puomilta eikä koiruus tuntunut edes tajuavan, mitä oli tapahtunut.

Turkuun on saapunut jo täysi kevät ja aurinko on paistanut melkein koko viikon kirkkaalta taivaalta. Palataan kuitenkin vielä hetkeksi talvisiin tunnelmiin. Kuvat ovat tammikuun lopulta. Kuvissa esiintyy myös serkkuni ranskanbuldoggi, Helmi.

Niin ja eilen postissa kolahti kirje, joka toi mukanaan nämä. Viikon päästä ollaan jo Sinin, Aatan, Helmin ja Ilon kanssa matkalla. Hui!

3 v + 5 kk

Niin se aika vain kuluu. Eilen meillä juhlittiin Ilon kolmivuotisjuhlia ja Gin "Kamikaze" Shiba täytti jo 5 kuukautta.

Kirjoitan paremmalla ajalla postauksen, jossa kerron tuoreimpia kuulumisia, mutta tässä nyt muutama kuva eilisistä synttärihulinoista.

Oli muuten ihana ilmakin, mutta en ottanut kameraa mukaan koirapuistoon, jossa pojat rellestivät sydämiensä kyllyydestä. Koirapuistossa nappasin maanantaina muutaman kuvan, koska oli niin kaunis aurinkoinen ilma.  Matkassa on muutamia muitakin kuvia viimeisten viikkojen varrella. Kevättä taitaa meidän shibojen rinnassa ainakin olla.

Viimeiseksi vielä suuret onnittelut elämäni miehelle, Ilolle <3

Mikä ihana aurinko.

Voitko kakara olla nyt ihmisiksi? Menee hermo.

Omnomnom, luu on hyvää. 

Tää kuva on jo muutaman päivän takaa. Halusin vaan ottaa komeesta veijarista kuvan. Gin yritti varastaa huomion. Matot eivät vieläkään ole lattialla, kun sisäsiisteys ei ole aivan sataprosenttinen meidän nuorella herralla. Parannusta kuitenkin.

Leluja! Jesh.

Oon aika söpö.

Ketä kiinnostaa? 

Kukkuuu!?!

MMM... Kinkkua nam....

Mul on vielä aika isot korvat,

Ilon synttäripotretti. Kuvan laatu oli huono, koska olin pistänyt kamerasta asetukset päälle, että voin ottaa mahdollisimman pieniä kuvia.

Kisakuulumisia

Niinhän tässä on käynyt, kuten aavistelin. Koko helmikuu on mennyt niin äkkiä ohi, että bloggailu on jäänyt vähemmälle. Nytkin annan kuvien puhua enemmän puolestaan, kun kerrankin on mitä jakaa.

Gin tuijotti hienosti nyrkkiä.

Voittajan on helppo keskittyä.

Juokseminen tuotti hieman haasteita, kun Gin olisi halunnut mennä lujempaa.

Se oli taas nyrkki.

Nyt on nami tulossa.

Kisakuulumisia siis sen verran, että olimme eilen porukalla Salossa match showssa. Vaikka paikka ei tehnyt minuun vaikutusta, oli silti pitkästä aikaa mukava käydä kehässä. Ginkin pääsi ensimmäistä kertaa kehään. Olemme harjoitelleet toistaiseksi todella vähäsen. Ginillä on ollut vain muutaman kerran näyttelyhihna kaulassa, mutta päätimme lähteä kokeilemaan ilman sen kummempia tavoitteita. Pikkuinen hurmasi tuomarin ja kaikista pelleilyistä huolimatta Gin esiintyi niin hienosti, että se oli pienten sinisten pentujen ykkönen, vain 18-viikkoisena.

Harjoiteltavaa jäi kevään mätsäreihin, sillä selvästi nätisti kävely hihnassa oli siitä välillä turhan rankkaa. Seisomisesta kuitenkin todella hyvät pisteet sille, vaikka jalkojen hallinta nopeasta kasvuvauhdista johtuen on ehkä hieman hankalaa.

Ilo sen sijaan esiintyi tavoilleen uskollisesti. Esiintyminen riitti tällä kertaa pienten punaisten pentujen neljänteen sijaan. Pari edellistä kertaa pöydällä ovat olleet hieman vaikeita, mutta nyt sekin oli paremmalla mallilla.

Ilo ja Capo osallistuivat Lauran kanssa parikilpailuun. Pojat esittivät parastaan.

Takana on todellinen kisaviikonloppu, sillä olimme perjantaina kilpailemaan-kurssin velvoittamana Tsaun epiksissä. Ratoina startti ja mölli. Startti meni meiltä molemmilta suhteellisen hyvin, Ilolta toki paremmin. Muutama kymmenys oltaisiin voitu viilata ajasta pois, jos ohjaukseni olisi ollut hieman parempi. Mölli-rata taas alkoi lupaavasti. Ilon hieman hukassa ollut vauhti oli jo lähes huipussaan, kunnes sain itse täydellisen black outin, joka sekoitti sekä Ilon että mun radan. Koska rata oli unohtunut, piti seurata numeroita. Homma sujui siihen asti, kunnes kadotin 15:llä esteellä numeron. Sen jälkeen olin aivan hukassa ja puna levisi kasvoille. Lopulta erinäisen sekoilun jälkeen huomasin numeron ja vedettiin vauhdilla rata maaliin. Ilolta tuli kyllä sekoilusta palautetta. Eipä ole tuollaista tapahtunut koskaan ikinä, mutta kaikesta oppii. Plussaa kuitenkin mielestäni oli se, että ohjaamiseeni on tullut varmuutta ja voin nykyisin tutustua ratoihin ilman, että vilkuilen muiden reittivalintoja. Hienoa huomata, että radanlukutaito kehittyy hitaasti, mutta ilmeisesti varmasti.

Palailen myöhemmin muihin aiheisiin, niitä on tässä menneen kuukauden aikana kertynyt.

Corgi voitti Ilon pienten punaisten aikuisten kehässä.

Kerran ehdin itsekin katsoa kameraan.

Tää juoksu ei nyt ihan mee oppikirjan mukaan.

Tän homman Ilo osaa.

Pojat ja Helmi keskittyi joulusta yli jääneeseen kalkkunaan, jonka olin sulattanut namiksi mätsäriin.

 

Kauhua ja katastrofeja

Taas on useampi viikko vierähtänyt, kun aikaa ei muka meinaa löytyä kirjoitteluun. Eikä oikein mihinkään muuhunkaan. Olen jatkuvasti hirmuisen väsynyt ja se saattaa johtua siitä, ettei juurikaan ole ollut aamuja, kun herätyskello ei olisi soinut. Tai sitten se, etten ole muka ehtinyt käydä salilla tarpeeksi tai sitten olen syönyt aivan liian epäsäännöllisesti ja epäterveellisesti. Toisaalta myös työasiat ahdistavat.

Gin on oppinut vahtaamaan Iloa, kun se syö luuta. Ei vain röyhkeästi aina yritä saada herkkua itselleen.

Kaikesta väsymyksestä huolimatta olemme ehtineet touhuta koirien kanssa paljon: Ilon kanssa olemme käyneet treenaamassa agilitya ja yhdessä koiranäyttelyssä. Gintsun kanssa taas aloitimme koirakoulun. Lisäksi olemme tehneet myös luoksetuloharjoituksia kaupungin sallimissa oloissa joka päivä.

Mennään siis järjestyksessä. Gin aloitti koirakoulun parisen viikkoa sitten. Ryhmä kokoontuu maanantaiaamuisin ja siinä on vain kolme muuta koiraa. Ginin kontakti ja käskyjen oppimisnopeus on yllättänyt minut aivan täysin. Tiesin kyllä, että pennulla on valtava kyky ymmärtää sanoja, mutta että näinkin nopeasti ja niin paljon. Rally-tokosta puhuimme ohjaajan kanssa ja maaliskuussa Gin rupeaa treenaamaan. Katsotaan josko loppuvuodesta jo kisakentille. Olemme pystyneet jo lenkilläkin tekemään esimerkiksi "lähellä"-harjoitusta ilman hihnaa. Vaikka aikanaan treenasin Ilon kanssa muka paljon. Nyt kyllä tuntuu, että olisi pitänyt treenata Ilon kanssa pentuna vieläkin enemmän esimerkiksi juuri lähelläoloa ja luoksetuloa. Tiedostan kyllä, että joka viikko Giniä kiinnostaa entistä vähemmän mun ajatukset ulkona. Mutta selkeästi paremmin se tottelee tuota tänne-käskyä kuin Ilo samanikäisenä. Ilon kohdalla jännitin valtavasti koiran vapaana pitämistä kaupunkialueella. Varmaankin kolme vuotta sitten vaikutti myös se, että Turku oli silloin vielä niin vieras paikka, enkä osannut viedä Iloa paikkoihin, joissa luoksetuloa olisi voinut harjoitella turvallisesti.

Gin painoi punnituksessa aiemmin viikolla jo 6,1 kiloa. Se on pitänyt siis ihan mukavaa kasvuvauhtia.

Iloa siis voi pitää vapaana, se ei mene kauas, mutta tekee päätökset itse eikä mun käskyistä – ainakaan ensimmäisinä minuutteina. Ei se yleensä lähde kovinkaan kauas, mutta en silti ikinä päästä sitä kaupungissa vapaaksi. Meillähän on voinut pitää kesäisin ulko-oven auki, koska Ilo ei yritä siitä ulos ilman lupia. Lisäksi agilityssä voidaan reenailla aidattomalla kentällä autotien varrella eli varsinaisesti vapaus ei sitä kiehdo, mutta en halua silti sen juoksentelevan pää kolmantena jalkana pitkin Turkua, jos se sille päälle sattuisi.

Olen nyt pohtinut, että voisikohan Ilon luoksetuloa vahvistaa vielä näin kolmevuotiaana, osaako joku sanoa? Varsinkin ensimmäiset minuutit ovat metsissä aika kaoottisia.

Nyt väsyneellä sankarilla on sitten KISAKIRJA! Kääk! Mut aika paljon Ilo on ehtinyt viikossa saavuttamaan.

Viime lauantaina olimme ensimmäistä kertaa kehässä syyskuun jälkeen. Tavoitteena Turun KV-näyttelystä oli Ilon ensimmäinen CACIB. Jotenkin hassua, että ennen Ilon kohdalla piti tavoitella ERI:ä, ja SA oli jo itsessään voitto. En tietenkään vieläkään mene kehään ajatuksella, että aina tulisi hyviä sijoituksia. Ilo on kuitenkin kehittynyt niin hienosti, että se alkaa olla pian valmis pakkaus omine puutteineen. Ajattelin, että jos viime keväänä alkanut linja jatkuu Ilolla on hyvät saumat CACIBiin. Ja niinhän siinä sitten kävi, sillä Ilo oli PU3 ja saavutti onnenkantamoisen kautta tavoitteemme. Uskon, että kilpailu Ilon kohdalla olisi voinut mennä paremminkin, sillä epäonnemme Turussa jatkui jälleen. Eräs puolituttu shibanomistaja oli saapunut junnunarttunsa kanssa näyttelyyn. Hän ei kuitenkaan maininnut, että koiralla oli juoksut. Pienen hetken narttua haisteltuaan Ilo meni aivan poistolaltaan. Siihen ei saanut enää mitään kontakita. Se vapisi, vikisi, ulisi ja muuttui poissaolevaksi. Siirryin kehän toiseen reunaan, mutta mikään ei auttanut. Ilo oli aivan sekaisin. Kehässä sitä ei kiinnostanut mikään, nakkeja se söi luultavasti vain tavan vuoksi. Minuun tai tuomariin se ei ottanut kontaktia. Seisominen ja juokseminen olivat aika kaoottisia ja korvat olivat päässä miten sattuivat. Ilo ei siis antanut itsestään kehässä yhtään mitään. Tuomari selkeästi antoi Ilolle paljon anteeksi. Siksi jäi harmittamaan, mihin bläkkärin taidot olisivatkaan riittäneet, jos tuomari olisi nähnyt tyypillisen näyttely-Ilon.

Sitten vielä yksi asia, vaikkei tosiaan vähäisin.

Tänään se sitten alkoi, Tsaun Kilpailemaan-kurssi. Ensimmäisellä kerralla emme vielä päässeet kentälle, vaan keskityimme kisaamiseen liittyviin käytäntöihin, kuten sääntöihin. Luento sai aikaan kamalan pakokauhun. Ei meistä ole mihinkään, ei Ilo mene kaikkia esteitä kuitenkaan, ei tule mitään. Yhyy.

Ensi viikolla Kilpailemaan-kurssilla lähdetään kisanomaisesti tekemään kolmosluokan ratoja. Viime viikot ovat olleet tahmeita treeneissä. Oma keskittyminen on ollut heikkoa ja lisäksi Ilo on kieltänyt esteitä enemmän kuin koskaan. Tänään ennen kurssin alkua tekemäni harjoitukset menivät aluksi mielettömän hyvin. Ilo meni hurjalla tohinalla keinua ja puomia, kunnes sitten shibaherra keskittyi kerrankin minuun niin vahvasti, että se putosi keinulta. Keinu ei sujunut enää yhtä hyvin ja puomi oli Ilosta sen jälkeen aivan kauhistuttava. Jatkoimme kuitenkin keinu- ja puomiharjoituksia. Lopputulos oli ihan okei, mutta kyllä harmitti. Toivotaan, että ensi viikolla saan keinun ja puomin takaisin entiselle tasolleen. Viimeistään perjantaina Ilon pitäisi sitten pystyä tekemään jotain kisaratoja. KÄÄK!

Mitä tapahtuikaan, kun pentu muutti perheeseen?

Gin on asustellut  meillä jo yli kuukauden. Rutiinit ovat siis asettuneet aloilleen: Aamulla on ensimmäiseksi lähdettävä ulkoilemaan koirien kanssa. Sitten on vuorossa aamupala koko konkkaronkalle, koirien hepuloinnit, päiväunet, päivälenkki ja viimeiseksi pojat jäävät kahdestaan kotiin. Yöllä tulen takaisin ja ensimmäiseksi vien Ginin pissalle. Sen jälkeen syön itse iltapalan, katson hetken Netflixiä ja sitten lähdetään iltalenkille. Toisinaan ennen lenkkiä saatan treenauttaa koirilla temppuja. Viimeiseksi ennen nukkumaan käymistä pojat syövät ja riehuvat vielä hetken.

Olipas kiinnostavaa, taisitte kaikki nukahtaa. Mutta tuollaisia suurin osa päivistämme on.

Voin itse sanoa, että suurimmin arjessamme on muuttunut Ilo. Pentu ei enää vie kauheasti ylimääräistä aikaa, tai sitten voi olla, että olen tottunut jo siihen. Ilo sen sijaan on muuttanut tapojaan, rutiineitaan ja käyttäytymistään.

Ilo on aina ollut luonteeltaan alistuvainen, mikä selittänee myös sen kieltteyttä. Nyt se on kuitenkin selkeästi joutunut ottamaan jonkinlaista johtajan roolia. Loppujen lopuksi se määrää, vaikka onkin monessa mielessä todella pehmo.

Ehkä suurin muutos Ilon luonteessa on tapahtunut siinä, että se on ruvennut jossain määrin murisemaan uroksille niitä tavatessaan. Ensimmäisellä kerralla kyse oli selkeästi siitä, että se halusi ojentaa toista urosta, joka kohteli Giniä Ilon mielestä liian rajusti. Sen jälkeen Ilo on ruvennut vahtimaan yhä enemmän ja murahti jopa koirapuiston portin takaa sinne pyrkivälle urokselle ja koira omistajineen jätti puistoilun välistä. Muutaman kerran Ilo on ärähtänyt myös lenkillä hihnassa. Koska kyseinen ongelma on aiemmin ollut meille täysin vieras, on siihen puututtava kovalla kädellä. Kuitenkin kyse on melkein kolmevuotiaasta uroksesta, joten kyseessä on varmemmin tapa kuin perimä. Uskon sen liittyvän myös Ilon muuttuneeseen rooliin. Kuulin myös Ginin lauhkean isän ryhtyneen käyttäytymään Ilon tavoin, kun Ginin veli Heikki muutti sen kaveriksi.

Käytös on Ilolle siinä milessä hyvinkin omituista, että se on monien urosten kohdalla ollut se koira, jonka rauhoittavien signaalien ansiosta yhteistyö on sujunut.

Eilen murinaörinä meni sitten niin pitkälle, että Ilo sai vasempaan silmäänsä verenpurkauman. Koko valkuainen oli tulipunainen ja kaamean näköinen. Soitto eläinlääkärille kuitenkin paljasti, että ulkonäkö voi pettää. Jo puolentoista päivän silmätippakuurin jälkeen silmä alkaa olla paranemaan päin. Onneksi.

Ilo ei edelleenkään pidä kauheasti Ginin lähestymisyrityksistä, mutta ehdin napata pojista lampaantaljalla kuvan ennen kuin toinen joutui poistumaan.

Mutta mitä siis tapahtui? Tapasimme lenkillä länsigötanmaanpystykorvan, jonka omistaja päästi hyväluonteisen ja kiltin uroksensa vapaaksi. Molemmat olivat haistelleet toisiaan ja Ilo lopettanut alkuun pitämänsä urinan. Iloa ei kuitenkaan voi kaupunkialueella pitää vapaana kuin agilitykentällä (Oma mokani, koska en tarpeeksi keskittynyt sen palkitsemiseen pennusta lähtien. Toki palkitsin sen lähes aina "tänne"-käskyn jälkeen, mutta liian monta kertaa palkka unohtui. Ilo ei lähde kauas, mutta ottaa silti etäisyyttä niin paljon, etten mielelläni päästä sitä vapaaksi lähellä autoteitä. Ginin kohdalla palkkioita sen sijaan on varsinkin ulkona jaettu. Nyt alkaa näkyä ensimmäiset merkit siitä, ettei Gin kiinnostavien juttujen tullessa vastaan aivan joka käskystä tule luokse.). Ginin päästin leikkimään koiran kanssa hankeen, ja Ilo jäi vierelleni hihnaan. Molemmat urokset haistelivat toisiaan useaan otteeseen ja vaihtoivat kuulumisia merkkaillen. Lopulta ne saivat pienen kränän aikaan, joka varmasti kuulosti pahemmalta kuin oli. Tuossa tuoksinassa Ilon toiseen silmään tuli kuitenkin verenpurkaus. Jäimme tapahtumien jälkeen paikalle ja palkkasin Iloa hyvästä käytöksestä. Juuri noiden kokemusten ja tilanteiden seurauksena parasta on jäädä paikalle, eikä ruokkia ongelmaa ainakaan yhtään enempää lähtemällä pois.

Sitten niihin muihin muutoksiin. Ilo on vaihtanut lepäilypaikkojaan: se hakeutuu yhä useammin keittiön nurkkaan työpöydän ja kaapin väliin olohuoneessa tai keittiönpöydän alle. Vanhoilta lepopaikoilta sitä enää harvoin tapaa.


Ennen Ilo ei ole ollut mustasukkainen ruoastaan, herkuistaan, vaan jakanut ne koirakavereidensa kanssa mielellään. Nyttemmin se komentaa Giniä ja on tarkka omaisuudestaan. Eihän Ilo toki aiemmin ole ollut vastaavassa tilanteessa, mutta siinäkin ärhäkkä muutos.

Vaikka teksti käsittelee Iloa, niin pistänpä kuvan Ginistä. Gin tykkää poseerata kameralle paljon enemmän kuin meidän Ilo.

Seuraava huomioni liittyy sitten makuuhuoneeseen. Meillähän eivät koirat nuku sohvilla tai sängyillä – paitsi kylässä, jossa se usein on sallittua. Ilo on toisinaan uhmannut sääntöä, mutta selvästi tehnyt sen salassa. Yleensä emme ole kotona sen tehdessä tätä kolttosta. Nykyisin se on kuitenkin niin röyhkeä, että on saattanut hypätä nukkuessani jalkopäähäni. Omalla tavallaan ihanaa läheisyyttä, jota se ei ehkä osin ole edes halunnut antaa ja toiseksi olen sen itse kieltänyt. Gin harjoittelee nukkumaan yksin öitä, joten Ilo on saanut nukkua viime aikoina paljon meidän makuuhuoneessamme. Aiemminhan se ei juuri koskaan nukkunut, koska se on opetettu nukkumaan yksin.

On vielä jokin huomio, mutten kuitenkaan muista sitä juuri nyt. Ehkä palaan siihen toistamiseen.

Uusi vuosi, vanhat kujeet

No niinhän siinä sitten taas on käynyt, etten todellakaan ole ehtinyt kirjoitella tänne koko alkaneena vuonna. En myöskään ole ottanut koiruuksista juurikaan kuvia (enkä kyllä voi muutenkaan kauheasti sietää sisällä otettuja kuvatuksia, kun aina taustalla on jotain rumaa tai ei sinne kuuluvaa, vaikka kuinka olisikin tarkentanut koiraan.), paitsi kännykällä. Kännykässäni on niin heikkolaatuinen kamera, mikä ärsyttää todella paljon. Olen kyllä miettinyt, että ostaisin uuden kännykän jossakin vaiheessa. Toistaiseksi menen kuitenkin säätölinjalla.

Ilo ei aina ole kameroiden ystävä. Kun se huomasi emännän kaivaneen kameran sen sijaan, että oltaisiin heti lähdetty pihalle, se kääntyi ympäri naama happamana. Gin sen sijaan tietää aina, mitä kameran edessä kuuluisi tehdä.

Mistähän sitten aloittaisi? Uudenvuodenjuhlinta sujui meillä vanhaan, mutta kuitenkin uuteen malliin. Paukut eivät Iloa ole koskaan kiinnostaneet eikä muutosta ollut täksikään vuodenvaihteenjuhlaksi tapahtunut. Gin vaikuttaa olevan samaa maata. Kävimme iltalenkillä hieman ennen viittä uudenvuodenaattona ja tietenkin joku paukutteli jo silloin. Molemmat koirat höristivät korviaan, mutta eivät sen kummemmin reagoineet. Lyhensin kuitenkin lenkkiä, ettei vahinkoja sattuisi. Pahinta olisi, jos joku paukuttelisi aivan koirien lähellä.

Gin ja Ilo saivat leikkiä iltapäivän sinisellä hetkellä. Ilo oli varmuuden vuoksi hihnan päässä. Gin tulee edelleen äärimmäisen hyvin luokse, varsinkin ulkona.

Riehunnan tuoksinassa Ginin päähän tarttui roskia. Lumessa temmeltäminen on Ginistä mukavaa puuhaa, pakkasellakin.

Ilon karvanlähtö on jo loppusuoralla. Parin viikon päästä on näyttely, jossa turkin olisi syytä olla kunnossa.

Itse olin uudenvuodenaattona töissä. Sovin pomon kanssa, että voin mennä töihin, jos koiruudet saavat tulla kanssain työpaikalle. Häkissä ne siellä kiltisti mua odottivat. Mitä nyt Ilo kävi örisemässä meidän toimituksessa olevalle patsaalle ja Gin "pelästytti" verkkopäivystäjän.

Gin sai myös ensimmäisen rokotuksensa reilu viikko sitten. Harmillisesti hauvavauvalle jouduttiin antamaan kaksi piikkiä, ja toisella kertaa vähän pienimies itkusti. En kuitenkaan usko, että traumoja olisi jäänyt.

Agilityhallilla Gin käväisi seuraamassa Ilon treenejä viime viikolla ja uskaltautui jopa muutaman kerran putkeen. Sen ominaisuudet ovat kyllä todella hyvät sekä agilityyn että tottelevaisuuslajeihin. Pentukurssi alkaa Tuijan Koirakoulussa viikon kuluttua, mikä jännittää. Gin on kyllä niin kovin oppivainen, joten eiköhän se kaikesta jännityksestä huolimatta suju hyvin.

Mukavaa alkanutta vuotta vielä kerran meidän koplan puolesta!

Poikien leikeistä ei ääntä ja hampaita puutu.